Mobiili

Suomeen uusi puhelinoperaattori – täysin erilainen laskutusmalli

Julkaistu:

Suomessa aloittava Moi-palveluoperaattori markkinoi liittymiään ensisijaisesti kuluttajille ja pienille yrityksille.
Suomessa on aloittanut toimintansa uusi mobiilioperaattori Moi. Yhtiö käynnistää kuluttajaliittymien myymisen tänään tiistaina.

Moi on palvelu- eli virtuaalioperaattori, eli sillä ei ole omaa verkkoa. Sen myymät liittymät toimivat DNA:n verkoissa.

Yhtiön palvelukonsepti on aiemmin nähdyistä poikkeava: Asiakkaalle ei myydä muiden operaattorien tapaan liittymäpakettia, vaan 18 euroa kuukaudessa maksava Moi-tili.

Tilin mukana tulee kolme sim-korttia, joita voi käyttää rinnakkain eri laitteissa ja ne oikeuttavat yhteensä 12 gigan datasiirtoon kuukaudessa. Esimerkiksi puhelin ja tabletti käyttävät siis samaa datakiintiötä, ja datankäyttöä voi seurata reaaliaikaisesti mobiilisovelluksella. Peruspakettia voi laajentaa ostamalla lisää sim-kortteja, jotka tuovat 4 gigatavua lisää kuukausittaiseen siirtokiintiöön. Myös rajattoman datan tilaaminen on mahdollista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puhetta voi ostaa joko 15 euroa kuukaudessa maksavana puhepakettina tai 5,5 sentin minuuttihinnalla. Myös tekstiviestit maksavat 5,5 senttiä kappale. Roaming ulkomailla tapahtuu Viestintäviraston ja tuoreen EU-asetuksen määrittelemän roaming-hinnaston mukaisesti.

Kohderyhmänä yksityishenkilöt

Moin viestinnästä vastaavan Ulla Koivulan mukaan palvelu on räätälöity yksityiskäyttäjille ja mikroyrityksille. Konsepti on omassa talossa suunniteltu.

– Emme ole ainakaan samanlaiseen törmänneet. Lähdimme liikkeelle kysymyksestä "millaisen liittymän minä kuluttajana haluaisin?" Koivula sanoo.

Suomalaiset palveluoperaattorit eivät ole pärjänneet tähän asti kovinkaan kaksisesti. Yhtiön perustajiin kuuluva toimitusjohtaja Petri Lahtinen uskoo markkinoita kuitenkin löytyvän.

– Länsimaissa palveluoperaattoreilla on keskimäärin 10–15 prosentin markkinaosuus ja niitä on Pohjoismaissa kymmeniä. Suomi on ollut poikkeus, mutta uskomme tilaa olevan ainakin yhdelle, Lahtinen toteaa.

Yhtiön taustalla on 30 yksityistä ja institutionaalista sijoittajaa sekä Tekesin lainarahaa. Kilpailusyistä Lahtinen ei halua paljastaa tarkkaa rahoitussummaa.

– Sadoilla tuhansilla ei saa edes it-järjestelmiä pystyyn ja kymmeniä miljoonia ei tarvita, joten miljoonista puhutaan, Lahtinen sanoo.

Moi Mobiili Oy:n hallituksessa istuvat perustajajäsenet Petri Lahtinen, Juha Koivuniemi ja Tore Teir sekä lisäksi Bo Harald ja Pekka Rantala. Lahtisella ja Koivuniemellä on taustaa muun muassa Soneralta ja Teirillä Nokialta. Lisäksi perustajatiimiin kuuluu DNA:lla järjestelmiä rakentanut Kalle Vuoristo sekä muun muassa Telian markkinointijohdossa toiminut Ulla Koivula, JP Virtanen ja Teemu Mäkitalo.

Kommentit

    Näytä lisää