Mobiili

Turing-puhelimen valmistus alkaa Salossa toukokuussa – työntekijöitä paljon ennakoitua vähemmän

Julkaistu:

Salon tehtaalle aiotaan palkata lisää väkeä, jos turvapuhelimien tilausmäärät kasvavat, kertoo TRI:n toimitusjohtaja Steve Chao.
Matkapuhelimien valmistus Salossa alkaa jälleen toukokuussa, kertoo Turing Robotic Industries -yhtiön toimitusjohtaja Steve Chao.

– Meillä on jo alle 20 työntekijää Salossa, ja nämä ihmiset tuottavat ensimmäiset ennakkotilaajille toimitettavat puhelimet, Chao kertoo.

Yhtiö alkaa valmistaa Salossa Turing Phone -nimistä turvapuhelinta, joka käyttää yhtiön kehittämää tekniikkaa viestinnän salaamiseen ja käyttäjien tunnistamiseen.

Turing Phone -hanke herätti helmi–maaliskuussa runsaasti huomiota, kun tuntemattoman yhtiön arveltiin ensin palkkaavan tuhansia ja sitten noin 270 työntekijää matkapuhelintehtaan lopettamisesta kärsivään Saloon. Nyt työntekijämäärät näyttävät jäävän paljon aiempia arvioita pienemmiksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Chaon mukaan hänen aiempia laskelmiaan työntekijämääristä on tulkittu Suomessa väärin.

– Meidän täytyy aloittaa varovaisesti. Koska jokaisen jonka palkkaamme, työllistämme todennäköisesti vuosikymmenen ajaksi. Miten voisimme ottaa heidät kaikki 300 kerralla töihin?

Chaon mukaan TRI:llä on tarkka arviointimenetelmä, jolla yritys valitsee jokaisen työntekijänsä.

Chaon mukaan puhelimesta on tehty muutamia tuhansia ennakkotilauksia. Tarkoitus on kuitenkin kasvattaa liiketoimintaa, ja palkata lisää väkeä tarvittavien tuotantomäärien perusteella.

– Kuten mikä tahansa yhtiö, me haluamme myydä yli kuusinumeroisia määriä. Minun mielestäni se on täysin mahdollista. Emme silti luota vain nykyiseen Turing-malliin, vaan meillä on uusia tuotteita tulossa myöhemmin tänä vuonna, Chao kertoo.

Chaon mukaan yhtiö neuvottelee jälleenmyyjien kanssa Turing-puhelimien myynnistä Kiinassa, Intiassa, Lähi-idässä sekä Euroopassa. Näiden neuvottelujen tulokset taas selviävät toukokuun puolivälin paikkeilla.

Turing Phone lykkääntyy jälleen

Chaon ja Turing Robotic Industriesin hankkeen toteutumista on kevään aikana epäilty paljon sekä suomalaisessa että kansainvälisessä mediassa.

Epäilyksiä ovat herättäneet esimerkiksi Turing Phonen toistuvat myöhästymiset sekä Chaon aiemmat epäonnistumiset puhelinmarkkinoilla.

Turing Phone -puhelimelle kerättiin ennakkotilauksia alunperin viime kesänä, ja puhelimen toimitusten piti alkaa jo joulukuussa. Sen jälkeen Turing Robotics Industries on ilmoittanut toimitusten siirtyvän tämän vuoden maaliskuuhun, sitten huhtikuuhun ja nyt toukokuuhun.

Chaon mukaan yksi syy viivästymiseen on tuotannon siirtäminen Kiinasta Suomeen.

Vielä viime vuoden elokuussa Turing Phonen valmistajana piti olla taiwanilainen sopimusvalmistaja Foxconn, joka tekee muun muassa Applen iPhone-puhelimia.

Chaon mielen muuttivat tapaamiset Smartsalo-yhdistyksen jäsenten kanssa. Yhdistykseen kuuluu useita entisiä Nokian työntekijöitä, jotka viime vuoden syksyllä vakuuttivat Chaon siitä, että Salossa on mahdollista jälleen valmistaa puhelimia.

Lopullisen päätöksen tuotannon siirtämisestä Suomeen yhtiö teki viime marraskuussa.

– Se oli pelottava päätös, sillä silloin meillä ei ollut mitään varmuutta, saammeko tarvitsemamme tilat vai emme. Saimme sopimukset lopullisesti sinetöityä vasta viime kuun loppupuolella, Chao kertoo.

Hänen mukaansa yhtiö omistaa nyt Salon tehtaassa olevat puhelinten valmistuksessa käytettävät laitteistot. Itse tehdasrakennuksen omistaa kuitenkin vielä Microsoft, joten TRI vuokraa tilat siltä.

Hankkeen edistymisestä kertoo myös se, että Turing Robotics Industries on vihdoin tämän viikon tiistaina rekisteröity Suomen kaupparekisteriin. Yritys jätti hakemuksen jo viime joulun alla, mutta rekisteröintiä viivästyttivät muutamat puuttuvat tiedot ja dokumentit.

Kansainvälinen lehdistö kuoppasi Turing Phone -puhelinta helmikuun alussa, kun yhtiö yllättäen ilmoitti käyttävänsä puhelimessa alkuperäisen Android-käyttöjärjestelmän sijaan suomalaisen Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmää.

Chao on perustellut vaihdosta Sailfishin Androidia paremmalla tietoturvalla ja sanoo sen toimivan hyvin Turing Phonen laitteistossa.

Chaolla on takanaan myös aiempia puhelinhankkeita, jotka eivät ole toteutuneet. Ouidoo-puhelin ei tullut koskaan myyntiin, ja se oli Chaon mukana hieman liian edellä aikaansa. Myös turvapuhelimena markkinoitu Quasar IV -puhelin viivästyi toistuvasti teknisten ongelmien takia, kunnes hanke hylättiin kokonaan.

– Jotkut ihmiset arvostelevat aiempia hankkeita epäonnistumisiksi, mutta minusta ne olivat tärkeitä tekijöitä, jotka auttoivat Turingin lopullisessa onnistumisessa, Chao sanoo.

– Tällaisessa hankkeessa pitää käydä läpi monta epäonnistumista ennen menestystä. Esimerkiksi HTC teki monta puhelinta ennen vuoden 2009 Hero-mallia. Epäonnistuivatko he? Tottakai, mutta ihmiset eivät vain ole tienneet sitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    4. 4

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. 6

      Iso käänne Suomen säässä: Lämpötiloissa tapahtuu dramaattinen muutos viikon puolivälissä – ero jopa 15–20 astetta

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Oletko luullut, että ohjelmien sulkeminen pidentää puhelimen akkukestoa? Asia on juuri päinvastoin

    9. 9

      Videot: Sebastian Ahon tilanteesta lisätietoja – Vegas nousi NHL:n kärkijoukkueeksi

    10. 10

      Aftonbladet: Ruotsissa syttyi täysi susisota, metsästäjät ja aktivistit ilmiriidassa – ”Raja on ylitetty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    4. 4

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. Näytä lisää