Xiaomin vauhti jätti Applen ja Samsungin taakseen - Mobiili - Ilta-Sanomat

Murskaavia lukuja - Xiaomi matkalla puhelinkeisariksi

Jos kiinalainen matkapuhelinalan tulokas Xiaomi saa pidettyä yllä markkinamomenttinsa, sillä on hyvä mahdollisuus nousta maailman älypuhelinvaltiaaksi.

Aasian-Tyynenmeren alue nousee ylivoimaisesti suurimmaksi älypuhelinmarkkinaksi, ennustaa Ericssonin mobiliteettiraportti. Se joka pärjää siellä, nousee älypuhelinten valtiaaksi.­

27.2.2015 9:40 | Päivitetty 27.2.2015 10:39

Kiinalainen, vasta viisi vuotta sitten perustettu matkapuhelinvalmistaja Xiaomi nousi maan suurimmaksi älypuhelinten toimittajaksi viime vuonna, IDC raportoi.

Ericssonin uusi mobiliteettiraportti puolestaan ennustaa Xiaomin kotialueelle Tyynenmeren ja Aasian alueelle ylivoimaista älypuhelinliittymien kasvua.

Xiaomi toimitti 12,5 prosenttia Kiinan älypuhelimista viime vuonna, eli enemmän kuin Apple, Samsung, Levono tai Huawei. Yhtiön toimitusmäärä kasvoi 150 prosenttia loka-joulukuussa ja 186 prosenttia vuoden aikana. Huolimatta Applen valtavasta syysmyynnistä Kiinassa, Xiaomin 13,7 prosentin markkinaosuus oli suurempi kuin Applen 12,3 prosentin osuus loppuvuonna.

Vuositasolla Samsung, joka loka-joulukuussa jäi viidenneksi, säilytti vielä kakkostilansa 12,1 prosentin osuudella. Vuositasolla Apple ei yltänyt viiden suurimman toimittajan joukkoon, kuten IDC:n luvut taulukossa jutun lopussa osoittavat.

IDC:n mukaan Xiaomi onnistui valtaaman markkinajohtajuuden myymällä halpoja, mutta teknisesti kunnollisia älypuhelimia ja herättämällä ostokiimaa salamamyynneillään.

Kiinan älypuhelinmarkkinat kasvoivat 420,7 miljoonaan laitteeseen. IDC ennustaa niille 10 prosentin kasvua tälle vuodelle. Samaan aikaan Euroopassa toimitettiin 146 miljoonaa älypuhelinta.

Ericssonin Mobility Reportin väliversio ennustaa langattoman laajakaistaliittymien kokonaismäärän nousevan 8,4 miljardiin vuonna 2020. Viime vuonna niiden määrä oli 2,9 miljardia. Sen mukaan 90 prosenttia langattomista laajakaistaliittymistä on älypuhelinliittymiä ja vuonna 2020 Aasian-Tyynenmeren alueen osuus on puolet globaaleista liittymistä.

Ericsson ennustaa, että maailman älypuhelinliittymien määrä yli kaksinkertaistuu seuraavan viiden vuoden aikana. Kasvusta tulee 80 prosenttia Lähi-idästä ja Afrikasta ja Aasian-Tyynenmeren alueelta. Viimemainitun alueen liittymät kasvavat 1,95 miljardilla,  mikä on yli puolet maailman 3,4 miljardin kokonaiskasvusta.

Jos Xiaomin erilainen lähestymistapa älypuhelinmyyntiin ottaa tulta myös Kiinan ulkopuolella, se saavuttaa pian aseman, jota on vaikea horjuttaa.

Xiaomi ei myy pelkästään puhelimia, vaan vahvistaa tunnettuuttaan ja sitouttaa kuluttajia myös edullisilla teknisillä lisälaitteilla ja toimittamalla niihin sisältöjä. Se käyttää vahvasti hyväkseen verkkokaupan tarjoamia mahdollisuuksia.

Xiaomi ilmoitti vähän aikaa sitten tulevansa Yhdysvaltain markkinoille oheislaitteilla, rannekkeilla ja kuulokkeilla. Viime vuonna se nousi yllättäen maailman suurimmaksi rannekkeiden toimittajaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?