Samsung osti LoopPayn, haastaa Applen ja Googlen - Mobiili - Ilta-Sanomat

Samsung valjastaa magneettijuovat Apple Payn haastoon

Samsung on ostanut mobiilimaksuyritys LoopPayn, jonka maksusovellus kelpaa myös maksukorttien magneettijuovalukijoille.

20.2.2015 11:29 | Päivitetty 20.2.2015 10:33

LoopPayn käyttö perustuu matkapuhelimen lisälaitteeseen, joka osaa keskustella Yhdysvalloissa vielä vallassa olevien vain magneettijuovaa lukevien maksupäätteiden kanssa. Euroopassa on siirrytty laajalti sirupohjaisiin maksukortteihin ja niitä tukeviin päätteisiin, CNBC kirjoitti.

Samsung on jo pitkään tukenut nfc-teknologiaa, mutta sen murtautuminen yleiseen käyttöön on ollut hidasta. Apple näyttää kuitenkin menestyvän hyvin oman nfc-perustaisen Apple Pay -järjestelmän läpiviennissä. Tämä vauhdittaa myös Googlen Walletin ja muiden mobiilimaksujen hyväksyntää.

Monet pienet amerikkalaisliikkeet ovat kuitenkin haluttomia uusimaan maksupäätteitään, joten nfc-pohjaisiin maksujärjestelmiin jää suuria aukkoja. LoopPay-tekniikan avulla Samsung voisi tukea sekä nfc:n että magneettijuovaan perustuvia maksupäätteitä.

LoopPayn teknologiaa seurannut ja testannut Cnetin toimittaja Scott Stein kirjoittaa, että se on toiminut kaikissa magneettijuovalukijoissa, mutta muutamat kauppiaat voivat olla epäluuloisia ja vaatia toista luottokorttia tai henkilöllisyyden todistamista kaiken varalta.

LoopPayn sovellukseen ja lisälaitteeseen voi luotto- ja maksukorttien lisäksi tallettaa asiakaskortteja, lahjakortteja ja muita vastaavia. Ne ladataan järjestelmän mukana tulevan lukijan kautta.

Oletettavasti Samsungin aikeissa on luoda integroitu mobiilimaksusovellus, joka mahdollistaa sekä nfc- että magneettijuovamaksut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?