Nokian viimeiset Lumiat menestyivät Euroopassa - Mobiili - Ilta-Sanomat

Microsoftin Windows Phone lipsui kotonaan

Microsoftin omistukseen perjantaina siirtyneet Windows Phone -älypuhelimet lipsuivat alkuvuonna nousu-uraltaan Yhdysvalloissa. Euroopassa myyntiluvut olivat viimevuotista korkeammalla.

Windows Phone -käyttöjärjestelmän suosio perustuu pitkälti edullisen Lumia 520:n menestykseen.­

28.4.2014 9:39 | Päivitetty 28.4.2014 9:39

Analyytikot ovat yleisesti odottaneet Nokian puhelinbisneksen siirtymisen Microsoftille vaikuttavan positiivisesti Windows Phone -älypuhelinten suosioon. Lähtötilanne osoittautui pettymykseksi uudessa kotimaassa. Maaliskuun lopussa päättyneen kolmen kuukauden keskiarvomyynti laski viime vuoden vertailuluvusta Yhdysvalloissa, selviää Kantar World Panelin luvuista.

Windows Phone -käyttöjärjestelmän vuoden ensimmäisen neljänneksen Euroopan myynnin markkinaosuusluvut pysyivät kasvu-uralla. Kiinan tilanne sen sijaan näyttää toivottoman heikolta.

Euroopan viidellä suurella markkinalla Windows Phonen markkinaosuus oli 8,1 prosenttia. Googlen Androidilla oli edelleen leijonanosa eli 71 prosenttia. Applen iOS-älypuhelinten osuus myynnistä oli 19,2 prosenttia. Yhdysvalloissa Windows Phone -laitteiden markkinaosuus laski 5,3 prosenttiin vuoden 2013 alkukuukausien 5,6 prosentista. Australiassa osuus myynnistä oli seitsemän prosenttia, Kiinassa yksi prosentti ja Japanissa vielä pienempi.

Suomalaisille Windows Phone -laitteiden menestys on tärkeää, sillä niiden kehitys tapahtuu edelleen Suomessa – ainakin toistaiseksi.

Japanin markkinoita hallitsee Apple, jonka iPhone haukkasi lähes 58 prosenttia ensimmäisen neljänneksen älypuhelinten myynnistä.

Kantarin johtajan Dominic Sunnebon mukaan Windows Phonen ongelmaksi on muodostunut Nokian strategia, jossa tavoiteltiin asiakkaita, jotka ostivat ensimmäisen älypuhelimensa. Hänen mukaansa Nokia alkoi menestyä Lumia 520 -aloitusälypuhelimella, jota voidaan perustellusti pitää luokkansa parhaana. Mutta tilanne muuttui:

– Windowsilla on vaikea alkuvuosi, koska Nokian aloitusmallit ovat saaneet kovaa kilpailua  Motorolan, LG:n ja Samsungin Android-puhelimilta.

Sunnebo sanoo Techcrunchin artikkelissa, että halpoihin älypuhelimiin on tulossa kilpailua myös kiinalaisvalmistajilta. Xiaomi, Oppo ja OnePlus ovat tulossa kansainvälisille markkinoille.

– Kuluttajat ovat havaitsemassa, että kalliiden ja halpojen älypuhelinten välinen ero on todella pieni. Tämä voi toimia Nokian hyvien aloituspuhelimien eduksi, mutta myös muut valmistajat tunkevat halpoihin ja keskihintaisiin puhelimiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?