Mobiili

IPhone ja Samsung veivät kärkisijat lokakuussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisoperaattoreiden toimittamien lokakuun kännykkämyyntitilastojen suurin yllätys on Soneran listalla, jonka kärjessä keikkuu kolme eri iPhone-mallia. Muualla mennään Samsungin johdolla.

Apple iPhone 5S ja 5C veivät kärkipaikat Soneran myydyimpien puhelinten listalla. Lokakuun lopussa myyntiin tulleet uutuudet dominoivat, mutta viiden kärjessä on lisäksi vielä kaksi muuta iPhone-mallia – melkoista hallintaa siis.

DNA:n myymälöissä iPhone kapusi kolmanneksi, mutta kysyntää olisi riittänyt parempaankin sijoitukseen.

– Uuden iPhone 5S:n saatavuus ei täysin pystynyt tyydyttämään kysyntää aivan kaikkina hetkinä, mutta saamme puhelimesta koko ajan lisätoimituksia, DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko kertoo tiedotteessa.

Elisan kuluttajamyynnissä 5S ei ehtinyt kymmenen ostetuimman joukkoon lyhyen myyntiaikansa vuoksi – se saatiin myyntiin vasta 25. lokakuuta. Yritysmyynnissä se on jo viidentenä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Elisan mukaan uutuuspuhelimen hyvä menestys heti tuoreeltaan kertoo yritysten ostokäyttäytymisessä tapahtuneesta muutoksesta. Aikaisemmin yritykset ostivat uutuuspuhelimia vasta kuukausia myynninaloituksen jälkeen, nyt niihinkin ostetaan aikailematta uusia malleja.

Elisa kiinnittää huomiota myös siihen, että 4g-laitteiden osuus on noussut sen kokonaismyynnissä yli 40 prosenttiin.

Soneran myydyimmät lokakuussa

  1. Apple iPhone 5s
  2. Apple iPhone 5c
  3. Apple iPhone 4S
  4. Samsung Galaxy Trend
  5. Apple iPhone 5
  6. Nokia Lumia 1020
  7. Nokia 301
  8. Samsung Galaxy Xcover 2
  9. Nokia Lumia 520
  10. Samsung Galaxy S4

Elisan myydyimmät kuluttajille lokakuussa
  1. Samsung Galaxy S III
  2. Nokia Lumia 520
  3. Nokia 301
  4. Samsung Galaxy Trend
  5. Samsung Galaxy S4
  6. Nokia Lumia 1020
  7. Samsung Galaxy S III Mini
  8. Samsung Galaxy Xcover II
  9. Apple iPhone 4S
  10. Nokia Lumia 925

Elisan myydyimmät yrityksille lokakuussa
  1. Nokia 208
  2. Nokia 301
  3. Nokia Lumia 925
  4. Apple iPhone 5
  5. Apple iPhone 5S
  6. Nokia Lumia 620
  7. Nokia Lumia 720
  8. Nokia Lumia 625
  9. Nokia Lumia 520
  10. Nokia Lumia 1020

DNA:n myydyimmät lokakuussa
  1. Samsung Galaxy S III 4G
  2. Samsung Galaxy Trend
  3. iPhone 5s
  4. Nokia Lumia 520
  5. iPhone 4S
  6. Samsung E1200
  7. Samsung Galaxy SII Plus
  8. Samsung Galaxy S4
  9. Samsung Galaxy xCover II
  10. Nokia Lumia 1020

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    2. 2

      Japanin rannikolle ajautui jälleen aave­laiva – se voi olla merkki pohjois­korealaisten kasvavasta epä­toivosta

    3. 3

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    4. 4

      Poliisi ampui 26-vuotiaan, polvillaan armoa anelleen miehen hotellin käytävälle – ei tuomiota

    5. 5

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    6. 6

      Kolmelle syytteet hain rääkkäämisestä Floridassa: raahasivat moottoriveneen perässä kuvaten kaiken – video ei herkille

    7. 7

      Sanna Marin Aamulehdelle: Mieskansanedustajalta ”törkeä teko” Linnan juhlissa 2016

    8. 8

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    9. 9

      Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

    10. 10

      Pikkupoika sai tädiltään ison perinnön – oma isä kavalsi rahat katalalla tempulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    2. 2

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    3. 3

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    4. 4

      Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

    5. 5

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    7. 7

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    8. 8

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    9. 9

      Katariina Souri järkyttyi: sai psykiatrilta kaksi eri diagnoosia – kärsii mielenterveysongelmista

    10. 10

      Kommentti: Näin Paavo Väyrynen lasketteli luikuria ensimmäisessä presidentti­tentissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    8. 8

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    2. 2

      Japanin rannikolle ajautui jälleen aave­laiva – se voi olla merkki pohjois­korealaisten kasvavasta epä­toivosta

    3. 3

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    4. 4

      Poliisi ampui 26-vuotiaan, polvillaan armoa anelleen miehen hotellin käytävälle – ei tuomiota

    5. 5

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    6. Näytä lisää