Mobiili

Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen julkisti odotetusti uuden musiikin tilauspalvelun keskiviikkona käynnistyneessä kehittäjäkonferenssissa. All Access -suoratoistopalvelu päästää käyttäjän valitsemaan kaikesta verkkoon tallentamastaan musiikista ja lisäksi se antaa kuuntelusuosituksia.
Uusi musiikkipalvelu tavoittelee mahdollisimman laajaa yleisöä, ei ainoastaan musiikin suurkuluttajia. Maksullinen palvelu kilpailee suoraan ja Spotifyn ja Pandoran kanssa.

Google tulee Applen luomille digitaalisille musiikinjakelumarkkinoille jälkijunassa, mutta suoratoistopalvelussa se ennätti ennen Applen kehitteillä olevaan iRadiota.

Musiikkipalvelussa Google luottaa ennen kaikkea Android-älypuhelimien laajaan levinneisyyteen. Niitä on aktivoitu maailmanlaajuisesti 900 miljoonaa. Yhdysvalloissakin Android-puhelimia on käytössä 53 miljoonaa. Käyttäjät voivat etsiä musiikkia kappaleiden tai albumien nimillä tai esittäjän persusteella. Hei voivat myös selailla musiikkia 22 eri kategorian perusteella.

Google on maailman suurin internetyritys, mutta pysyäkseen sellaisena sen on vastattava joka suunnasta tuleviin haasteisiin. Se kilpailee toisten hakukoneyritysten kanssa, mutta myös matkapuhelinvalmistajien ja muiden laitevalmistajien ja Amazonin kaltaisten verkkokauppojen kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sijoittajien mielestä Google pärjää kilpailussa hyvin. Sen osakkeen hinta nousi keskiviikkona uuteen ennätykseen. 916 dollarin hinta on korkein sitten vuoden 2004 listausannin. Osake on noussut tänä vuonna 29 prosenttia kun Standard & Poor’s 500 indeksi on kohonnut vain 16 prosenttia.

All Access esiteltiin yli 6 000 läsnäolijalle osana kolmituntista avausohjelmaa, jonka tähdeksi nousi toimitusjohtaja Larry Pagen yllätysesiintyminen. Page, joka avautui mediassa edellisenä päivänä äänihuultensa osittaisesta halvaantumisesta, sai suuret suosionosoitukset. Hän puhui teknologia kehityksestä ja sanoi sen olevan nyt nopeampaa kuin pitkään aikaan.

Google kertoi myös raateluhampaansa  terävöittämisestä eli hakukoneensa uudistamisesta. Se tuo uuden, luonnolliseen kieleen perustuvan hakukyselyn. Sellainen on ollut aikaisemmin käytössä Google Now -digitaalisessa avustajassa.

Googlen hakukone pyrkii arvaamaan käyttäjän jatkokysymykset ja vastaamaan myös niihin. Hakukone alkaa muistuttaa enemmän Star Trek -tieteissarjan tietokonetta, sanoi hakujohtaja Amit Singhal, Seattle Timesin raportissa.

– Star Trek tietokoneelle ei riitä, että se vastaa kysymyksiin, sen pitäisi tehdä käyttäjä myös älykkäämmäksi ja ennakoida tulevat tarpeet, Singhal sanoi.

Avauspuheenvuorossa, josta muun muassa TechCrunch raportoi perinpohjaisesti, esiteltiin myös Android Studio, jonka työkaluilla kehittäjät voivat helpommin versioida sovelluksia eri kielille ja erikokoisille näytöille.

Google+ sai uuden ilmeen. Entinen oli liian litteä, nyt siinä on uutta pirteyttä kolmen palstan ja animaatioiden myötä.

Valokuvien käsittelyyn tuli lisää mahdollisuuksia Awesome-työkalusarjan myötä. GTalk, Talk, Google Chat yhdistyvät Hangouts-chattipalveluksi. Myös Google Maps uudistuu. Betaversion uudistukset tuovat lisää tietoja ja helppokäyttöisyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    7. 7

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    8. 8

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    8. 8

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    9. 9

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    10. 10

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. Näytä lisää