Mobiili

Applen ja Motorola Mobilityn patenttikiista ratkeamassa pian

Julkaistu:

Teknologiayhtiö Applen ja Googlen omistaman Motorola Mobilityn välinen patenttikiista saattaa olla ratkeamassa Yhdysvaltain kansainvälisen kauppakomission ITC:n tuomaripaneelissa tämän viikon perjantaina.

Paneelin on määrä antaa perjantaina lopullinen ratkaisu Motorolan tekemälle neljälle patenttisyytökselle.

Motorola Mobilityn syytteiden mukaan Applen laitteet loukkaavat sen patenttia, joka määrittelee myös alalle teknisen standardin. Tuomio Applelle voisi merkitä sitä, että sen iPhone- ja iPad-laitteiden tuonti Kiinasta kiellettäisiin.

Erään tuomarin mukaan Apple on loukannut signaalikäsittelyä koskevaa patenttia, joka yhdessä toisen patentin kanssa määrittää globaaleja langattoman laajakaistan standardeja, joista Motorola Mobility saa lisenssimaksuja.

Apple puolestaan väittää, että sen maksamat 2,25 prosentin lisenssimaksut eivät ole reiluja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Apple on nostanut maailmanlaajuisesti joukon kanteita Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttäviä puhelinvalmistajia vastaan. Googlen omistukseen siirtynyt Motorola Mobility nosti omia kanteitaan Applea vastaan 2010 torjuakseen etukäteen Applen patenttisyytteet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

    4. 4

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    5. 5

      Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    8. 8

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    9. 9

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    10. 10

      Lumimyräkkä rantautui Suomeen – ilmatieteen laitos varoittaa puuskista, ajokelistä, aallokosta, meriveden pinnasta...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    5. 5

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

    4. 4

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    5. 5

      Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

    6. Näytä lisää