Mobiili

Google antaa Motorolalle Android-etumatkan

Julkaistu: , Päivitetty:

Android-valmistajilla on sittenkin syytä huolestua Googlen ja Motorolan yrityskaupasta. Google aikoo antaa Motorolalle etumatkaa uusien Android-puhelimien kehittämiseen.


Google aikoo antaa Motorolalle uusimpien Android-käyttöjärjestelmän versioiden koodin ennen muita puhelinvalmistajia. Näin Motorola saa uutuusmallinsa myyntiin ennen muita.

Google ilmoitti elokuun puolivälissä ostaneensa 12,5 miljardilla dollarilla Motorola Mobilityn, eli yhdysvaltalaisen Motorolan matkapuhelimiin keskittyneen yksikön.

Etumatka voi antaa Motorolalle tuntuvan edun kilpailussa muita Android-laitevalmistajia vastaan.

Googlen Motorolalle antamasta kilpailuedusta kirjoitti ensimmäisenä blogissaan patentteihin erikoistunut Florian Müller, joka oli tutkinut Oraclen ja Googlen väliseen oikeudenkäyntiin liittyviä asiakirjoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Müllerin mukaan etumatka ei olisi niin merkittävä, jos Motorola julkaisisi vain puhtaaseen Android-koodiin perustuvia puhelimia, sillä ne eivät ole osoittautuneet kovin suosituiksi.

Sen sijaan valmistajat yleensä tekevät Androidin päälle omia käytettävyyttä parantavia lisäyksiään. Etumatkan turvin Motorola voi hioa ja saada parannellut Android-puhelimensa kauppoihin ennen muita valmistajia.

Oikeudenkäynnin asiakirjoissa mainitaan myös, että Google voi auttaa Motorolaa myös puhelimien ohjelmistojen suunnittelussa. Müller epäilee, että suurimman hyödyn tästä avusta saa jatkossa Motorola.

Müller epäilee myös, että jatkossa Google saattaa laskea rajusti Motorolan Android-puhelimien hintaa lisätäkseen niiden myyntiä. Tämä iskisi myös muiden puhelinvalmistajien katteisiin

Hän perustelee epäilyään sillä, että Google ei ole koskaan tavoitellut voittoa Android-käyttöjärjestelmän lisensoinnilla. Se ei ole Googlelle voittoa tuottava tuote.

Goolen liiketoiminta perustuu mainosmyyntiin. Googlen etujen mukaista on siis levittää omaa Android-käyttöjärjestelmäänsä mahdollisimman monien ihmisten puhelimiin. Tämä onnistuu helpoiten lisäämällä laitemyyntiä vaikka hintoja polkemalla.

Kommentit

    Näytä lisää