Mobiili

Nokia esitteli uuden N8-huippumallin

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinvalmistaja Nokia on esitellyt N8-älypuhelimen, joka saapuu kauppoihin syksyllä. Kosketusnäytöllisen uutuuden hinnaksi tulee 370 euroa ennen veroja.


N-sarja koostuu matkapuhelinjätin edistyksellisimmistä älypuhelimista ja sillä yhtiö kamppailee esimerkiksi it-yhtiö Applen iPhonen sekä hakukoneyhtiö Googlen Nexus Onen kaltaisten älypuhelinten kanssa.

Nokia on viime aikoina menestynyt etenkin halvemmissa älypuhelimissa, mutta ei ole pystynyt vastaamaan uusien tulokkaiden tuomaan haasteeseen hintahaitarin yläpäässä.

Muun muassa Applen kosketusnäyttöpuhelimista tuttuja kahden sormen ohjauseleitä tukevassa N8:ssa on 16 gigatavua massamuistia ja 12 megapikselin kamera. Lisäksi laitteeseen on mahdollista kytkeä hdmi-liitin ja tallentaa videokuvaa 720p-tarkkuudella.

Applen puhelinten tapaan N8:n akku ei ole vaihdettavissa perinteiseen tapaan. Suorittimena puhelimessa on 680 megahertsin taajuudella hyrräävä ARM 11 – aikana, jolloin useiden kilpailijoiden puhelimet surraavat gigahertsin maisemissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uutuuspuhelimen yhteydessä Nokia lanseeraa myös Ovi-palveluun kytkeytyvän videopalvelun, jonka avulla puhelimen käyttäjät voivat ladata katsottavakseen esimerkiksi tv-ohjelmia ja uutisia.

Huhumylly
kiihtyi


Symbianin uutta versiota ja sen mukanaan tuomaa remonttia käyttöliittymään on odotettu pitkään. Alustan on toivottu parantavan puhelinten käytettävyyttä ja houkuttelevan itsenäisiä kännykkäsovellusten kehittäjiä Qt-kehitysalustan tuella.



Huhuja N8-älypuhelimesta on liikkunut jo kauan, sillä Nokia kertoi viime vuoden lopussa esittelevänsä ensimmäisen Symbian^3-alustaa käyttävän puhelimen tammi–kesäkuussa.

Nokian mukaan tuote on kuitenkin viivästynyt sisäisesti. Yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi Symbian-uutuuden olevan jossain määrin myöhässä.

– Emme tuo tuotetta markkinoille ennen kuin sen laatu vastaa loppukäyttäjiemme vaatimuksia, Kallasvuo sanoi.

Julkisuusmylly laitteen ympärillä kuitenkin kiihtyi viikonloppuna, kun suosittu venäläinen Mobile Review -blogi julkaisi arvion ja yksityiskohtaisia tietoja laitteesta.

Arvio: Symbian^3
ei vallankumouksellinen


Tänään Nokia esittelikin puhelimen, johon on ladattu paljon odotuksia. N8:n on toivottu kääntävän jo muutamien vuosien ajan kompuroineen N-sarjan suosion uuteen nousuun.

Tutkimusyhtiö CCS Insightin mukaan N8 on avainasemassa, kun Nokia yrittää palauttaa uskottavuuttaan edistyksellisimmissä ja kalleimmissa älypuhelimissa.

Nokian mukaan se alkaa toimittaa laitetta operaattoreille ja jälleenmyyjille heinä–syyskuussa. Sitä, missä maissa laitteen myynti alkaa ensimmäisenä, Nokia ei kommentoi. Puhelimen suositushinta on 370 euroa ennen veroja ja mahdollisia operaattoritukia.

CCS Insight arvion mukaan viivästys laitteen saatavuudessa voi tuottaa joitain ongelmia. Yhtiö ei myöskään pidä Symbian^3-alustaa vallankumouksellisena. Jos alusta osoittautuu luotettavaksi, se voi kuitenkin olla tärkeä askel Nokialle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Asentaja-Ismo hiljensi IS:n torstaisessa vaalitentissä puoluejohtajat – IS tapasi 60-vuotiaan asentajan Tampereella ”Jos joudun työttömäksi, kuka minut työllistää?
      Kotimaa
    3. Lehtiväite: Suomi salakuunteli Trumpin ja Putinin keskustelua Helsingin huippukokouksessa
      Ulkomaat
    4. Lohta vain kerran viikossa, rinnat muokataan suuriksi palloiksi – julkkiskaunottaret kertovat nyt rehellisesti, miten kiistelty fitness-buumi levisi Suomeen
      Viihde
    5. Ensitestissä Kia Proceed Shooting Brake – haastaa rohkealla otteellaan reilusti kalliimman ”esikuvansa”
      Autot
    6. Suomessa taotaan Kiinan valtion määräyksellä olympiaurheilijoita lähes rajattomalla budjetilla – ”Suomi ei änkytä ihmisoikeuksista”
      Urheilulehden parhaat
    7. Facebook oli ensin ”kuin paratiisi”, mutta neljä vuotta sitten Joonas Konstig sulki sometilinsä: ”Kuin jonkinlainen loitsu”
      Digitoday
    8. Selvitysmies kertoo lakkautetun Kirill Babitzin säätiön taustoista – Keräsi varoja lipun­myynti­tuloista, vuoden 2010 jälkeen tapahtui ratkaiseva käänne
      Musiikki
    9. Ylikonstaapeli Nina Pelkonen ymmärtää seksuaalirikoksista nousseen huolen, mutta varoittaa ylilyönneistä – ”Ei omankäden oikeutta”
      Kotimaa
    10. KSML: Ilmavoimien uusi komentaja myöntää, että Lemmenjoelta tuli lommo imagoon
      Kotimaa
    11. Tunti sitten
    12. Yön uutiset: Lue mitä tapahtui kun nukuit
      Yön uutiset
    13. Näytä lisää