Sonera haluaa videovuokraajaksi - Mobiili - Ilta-Sanomat

Sonera haluaa videovuokraajaksi

Ruotsissa telekonserni TeliaSonerasta on tullut maan suurin videovuokraaja. Suomessa laajakaistatelevision markkinat ovat vasta alkutekijöissään.

20.10.2009 16:58 | Päivitetty 20.10.2009 16:58

TeliaSonera näkee suuria kasvun mahdollisuuksia laajakaistatelevisiosta. Kun televisio-ohjelmien jakelu siirtyy laajakaistaverkkoon, uutta liiketoimintaa on luvassa television erilaisista vuorovaikutteisista palveluista. Näitä ovat muun muassa tilausvideot ja mediasisältöjen jakelu.

Laajakaistatelevision tekee operaattorin silmissä kiinnostavaksi myös se, että yhteyksien tarjoaja pääsee lähelle loppukäyttäjää.

Lisää liikevaihtoa TeliaSoneralle on luvassa pelkästään siitä, että laajakaistatelevisio käyttää telekonsernin omaa kuituverkkoa. Mediasisältöjen jakelusta ei tarvitse maksaa kallista verkkovuokraa jakeluyhtiö Digitalle.

– Nyt pitää tehdä investointeja, jos haluaa saada markkinaosuuksia, TeliaSoneran laajakaistan pohjoismaisesta tuotekehityksestä vastaava johtaja Janne Yli-Äyhö sanoi tiistaina toimittajatapaamisessa.

Yli-Äyhön mukaan laajakaistatelevisio muuttaa koko arvoketjun. Sisällöntuottajat pyrkivät ohittamaan toisia toimittajia ja haluavat päästä lähelle kuluttajaa.

TeliaSonera tunkeutuuvideovuokraajan tontille

Suomessa laajakaistatelevisio eli iptv on vasta alkutekijöissään. Suomen 2,4 miljoonasta kotitaloudesta noin puolet on kaapelitalouksia. Laajakaistatelevisio on Yli-Äyhön laskujen mukaan vasta 15 000 kodissa.

Laajakaistatelevisio vaatii nopeita verkkoyhteyksiä. TeliaSonera tekee mittavia investointeja kuituyhteyksiin.

TeliaSoneran nopea kuituverkko toimii jo pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Hämeenlinnassa. Yhtiö rakentaa nopeita verkkoyhteyksiä myös Poriin, Vaasaan, Lahteen, Kotkaan, Jyväskylään ja Kuopioon.

– Ruotsissa teimme isot ponnistelut ja asiakaskunta on kovassa kasvussa laajakaistatelevisiossa, Yli-Äyhö vertaa.

Yli-Äyhö kertoo, että TeliaSonerasta on tullut Ruotsin suurin videovuokrausketju. Kuluttajat hyötyvät siitä, ettei heidän tarvitse lähteä videovuokraamoon. Videot voi tilata suoraan verkosta.

– Verkkotilaamisessa on kuluttajalle lisäksi se hyöty, ettei tarvitse maksaa sakkomaksua. Videovuokraamoiden saavat suuria tuloja juuri sakkomaksuista.

TeliaSoneran markkina-alueista laajakaistatelevisio on suosittu myös Virossa. TeliaSoneran virolaisista asiakkaista lähes joka toisella on laajakaistatelevisio.

Suomessa laajakaistan kautta televisiota tarjoavat jo Elisa omalla Viihde -palvelullaan ja Maxivision -yhtiö.

Esimerkiksi konsulttiyhtiö Capgemini on jo huolestunut, että Elisa Viihde voi vallata Suomen iptv-markkinat, ellei sille tule lisää kilpailijoita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?