Mobiili

Taas uskotaan kännykkäsisältöjen myyvän

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaiset mobiilisisältöjen markkinat säilyivät viime vuonna entisellä tasollaan. Tuore selvitys uskoo markkinoiden kasvavan maltillisesti tulevina vuosina.

Mobiilisisällöille löytyy yhä enemmän kysyntää myös tulevaisuudessa, ennustaa tutkimus- ja suunnitteluyhtiö Idean.

Idean tarkasteli suomalaisia mobiilisisältöpalveluita ja niiden markkinoiden kehittymistä vuosina 2004–2014 tuoreessa tutkimuksessaan (pdf).

Tutkimuksen mukaan vuonna 2007 alkanut suomalaisten mobiilisisältömarkkinoiden supistuminen pysähtyi viime vuonna. Kotimaisen mobiilisisällön markkinat ovat kärsineet etenkin soittoäänien ja taustakuvien suosion laskusta. 

Viime vuonna Suomessa myytiin kuitenkin kännyköihin sisältöjä 69 miljoonan euron edestä. Se on yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Erityisesti hakupalveluista, mobiilimatkalipuista, auton rekisteritietopalveluista ja mobiilihuutokaupoista kertyi aiempaa enemmän liikevaihtoa.

Kasvua
povataan

Idean ei usko markkinoiden räjähdysmäiseen kasvuun tulevina vuosina. Yhtiö odottaa kuitenkin sisältömarkkinoiden maltillisen 1–8 prosentin vuosittaisen kasvun jatkuvan vuoteen 2014 asti.

Ideanin mukaan matkapuhelimiin tullaan myymään tulevaisuudessa entistä enemmän mobiilimusiikkia sekä erilaisia sovelluksia ja pelejä.

Myös mobiilimainonnassa ja kännykän avulla tapahtuvassa asiakasviestinnässä on yhä kasvunvaraa, Idean arvioi.

Viime vuonna mobiilimainontaan käytettiin Suomessa noin kaksi miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    2. 2

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    5. 5

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    6. 6

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    7. 7

      Pahamaineinen terroristi vapaaksi – saattaa lähteä nyt politiikkaan

    8. 8

      Urheilun superpari odottaa lasta: ”En voisi olla onnellisempi”

    9. 9

      Mikko Leppilampi kamppaili pitkään yleisen ongelman kanssa – ”Olen käyttänyt hirveästi energiaa sen kyttäämiseen”

    10. 10

      Viro puolitti alkoholiveron korotukset – suomalaisostajia ei haluta menettää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    10. 10

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    8. 8

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    9. 9

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    2. 2

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    5. 5

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    6. Näytä lisää