Mobiili

Fonecta sumentaa turkulaisten kasvot

Julkaistu: , Päivitetty:

Hakuyhtiö Fonecta varoo tekemästä samoja virheitä kuin Google, jonka katukuvaukset ovat synnyttäneet kärhämiä maailmalla. Fonecta korostaa, ettei sen laajentunut kuvapalvelu tarkoita yksityisten ihmisten takapihojen kuvaamista.

Fonecta on laajentanut viime kesänä julkistamaansa 02.fi:n kartat ja reitit -osion internet-palvelua, jonka avulla netinkäyttäjät voivat liikkua virtuaalisesti kaupunkien kaduilla, yrityksissä ja kauppakeskuksissa.

Palvelussa voi nyt kulkea Helsingin ja Tampereen lisäksi myös Turun ydinkeskustan kaduilla, yrityksissä ja nähtävyyksissä, Fonecta mainostaa. Lisäksi Citycon tarjoaa kanavan virtuaalishoppailuun seitsemässä kauppakeskuksessaan pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa.

– Palveluun tulevien kuvien tarkkuus ja laatu ovat huippuluokkaa, mutta pidämme kiinni ihmisten yksityisyyden suojasta muun muassa käymällä kuvat tarkasti läpi ja sumentamalla mahdollisesti kuviin tulleet kasvot sekä autojen rekisterinumerot, kertoo Fonectan sisältöjohtaja Nermin Hairedin.

Juuri samoin tekee Google Street View -palvelussaan, mutta se ei ole kaikille riittänyt. Esimerkiksi Kreikassa kuvaukset pysäytettiin pakolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

On muun muassa arvioitu, että kasvojensumennus ei riitä. Joissain tapauksissa henkilön voi tunnistaa esimerkiksi vaatetuksen perusteella. Mutta Hairedinin mukaan kukaan ei ainakaan vielä ole reklamoinut esiintymisestään Fonectan palvelussa.

– Käytämme kuvien ruotimisessa myös ihmissilmää, emme pelkkää teknologiaa, Hairedin huomioi.

Virtuaalikadulta
verkkokauppaan

Kaupunkien kaduilta ja ostoskeskuksista voi poiketa myös palvelussa mukana oleviin yrityksiin.

– Fonecta on ainoana yhdistänyt virtuaalisiin katunäkymiin yrityksiä, mainoksia ja palveluja. Palvelun kehitysmahdollisuudet ovat liki rajattomat kattaen muun muassa ravintolat, hotellit ja reaaliaikaisen virtuaalishoppailun. Tämä on suomalainen innovaatio, jonka viemme myös maailmalle, Hairedin vannoo.

Fonecta jatkaa Suomen suurimpien kaupunkien kuvauksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. 6

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    7. 7

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    8. 8

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    9. 9

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    10. 10

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. Näytä lisää