Mobiili

Intia hakee rakentajaa 93 miljoonalle kännykkäliittymälle

Julkaistu:

Intian valtion omistama suuri kännykkäoperaattori Bharat Sanchar Nigam Ltd (BSNL) on kertonut julkistavansa tarjouskilpailun 93 miljoonan liittymän kännykkäverkosta keskiviikkona. Yhtiö on soutanut ja huovannut tämän tarjouksen jo vuosia.

Tarjouksen arvoksi arvioidaan 6,3 miljardia euroa, Cellular-newsin mukaan.  Hinta on kohonnut huomattavasti muutaman kuukauden takaisesta. Silloin yhtiön pääjohtaja Kuldeep Goyal kertoi lehdistölle hinta-arvioksi 4,6 miljardia euroa.

Tarjouskilpailussa on tarkoitus käyttää neljännes sijoituksesta 3G-liittymiin ja loput nykyisen gsm-verkon laajentamiseen ja päivittämiseen. Yhtiö on ilmoittanut, että sen tarkoituksena on aloittaa 3G-palvelujen avaaminen pohjoisilla ja itäisillä alueilla joulukuussa.

Tarjouskilpailu on muistuttanut saippuaoopperaa kaikkine käänteineen. Uusi piirre tarjouskilpailun ehdoissa on se, että siihen saavat osallistua vain sellaiset toimittajat, joilla on ollut ainakin kahden miljardin dollarin liikevaihto kahtena edellisenä vuonna  ja jotka ovat rakentaneet ainakin 20 miljoonan liittymän verkot. Aikaisempi ehto toimittajan positiivisesta tuloksesta on poistettu.

Kisa avoin myös kiinalaisille,
Motorolalle ja Alcatel-Lucentille

Uusien ehtojen mukaan kiinalaiset ZTE ja Huawei saavat osallistua tarjouskilpailuun, vaikka ne oli aikaisemmin suljettu siitä ulos. Vaatimus yhtiön voitollisuudesta olisi sulkenut ulos ainakin Motorolan ja Alcatel-Lucentin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tarjouskilpailuun saavat osallistua vain sellaiset yhtiöt, jotka pystyvät suunnittelemaan ja tuottamaan oman radioverkkonsa ilman ulkopuolista toimittajaa.

Kuten tarjouskilpailun edellisissä vaiheissa, ehdoissa määrätään, että voittaja voi saada rakennettavakseen korkeintaan runsaat puolet verkosta eli 50 miljoonan liittymän verran. Edellisellä kierroksella BSNL vaati tarjouskilpailun pienempien osien voittajia rakentamaan oman osuutensa voittajan tarjoamaan hintaan. Nokia Networks ei kuitenkaan suostunut loppuosan urakkaan voittaneen Ericssonin hinnoin. Lopulta myös Ericsson kieltäytyi loppu-urakasta.

BSNL:llä oli kesäkuun lopussa yli 37 miljoonaa liittymää,  Mobile Worldin tietokannan mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

    4. 4

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. 6

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    7. 7

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    8. 8

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    9. 9

      Eino Grön: Hoitokoti on vaimolleni paras ratkaisu

    10. 10

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    2. 2

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    3. 3

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    8. 8

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    9. 9

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    10. 10

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

    4. 4

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. Näytä lisää