Mobiili

Nokia vauhditti internet-laitettaan wimaxilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia lisäsi linux-käyttöjärjestelmällä toimivaan N810-internetlaitteeseen wimaxin. Puhelimettomaan laitteeseen tuli myös uusi ohjelmistopäivitys.

Nokia julkisti N810-laitteen viime syksynä. Nyt mallia päivitetään siten, että mukana on myös wimax. Kyseessä on Nokian ensimmäinen laite, jota voi käyttää wimax-tekniikalla. Nokia on aiemmin kertonut tuovansa wimaxin juuri internetlaitteisiinsa.

Wimax on teknologia, jolla voi esimerkiksi rakentaa kaupunkien kokoisia langattomia laajakaistaverkkoja. Wimax-verkkoja rakennetaan erityisesti Yhdysvalloissa.

Nokian N810 Internet tablet on internetin käyttöön tarkoitettu laite. Se ei toimi normaalissa matkapuhelinverkossa eikä siinä ole puhelinta. Nykyisellä laitteella voi olla yhteydessä internetiin esimerkiksi erillisen matkapuhelimen tai wlan-verkon kautta. Laitteessa on myös gps-navigaattori.

Nokia on kertonut internetlaitteen kehityksen olevan viiden askeleen projekti, jossa uudemmat mallit ovat aina edellistä suuremmalle asiakaskunnalle tarkoitettuja. Esimerkiksi aiempi N800-malli oli Nokia-johtaja Anssi Vanjoen mukaan tarkoitettu selvästi valistuneemmalle tietokoneen käyttäjälle kuin nykyinen N810-malli, joka sekin on varsin hankalakäyttöinen tavalliselle tietokoneenkäyttäjälle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Laite käyttää Maemo-linuxia, joten siinä on avoimet rajapinnat ja siihen on saatavissa erilaisia sovelluksia, kuten internet-puheluohjelma Skype.

Wimaxin lisäksi uudessa mallissa on uusi käyttöjärjestelmästä. Käyttöjärjestelmä on päivitettävissä vanhempiin N810- ja N800 -laitteisiin.

Uusi wimaxilla viritetty malli on tulossa myyntiin ensi kesänä Yhdysvalloissa, kertoo Nokian tiedote. Ohjelmistopäivitys luvataan laittaa jakeluun ennen kesäkuun loppua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    2. 2

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    5. 5

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    6. 6

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    7. 7

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    8. 8

      Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

    9. 9

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    10. 10

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. 6

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    2. 2

      Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

    5. 5

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    6. Näytä lisää