Mobiili

Nokia vähentää puolet Salon tuotantolinjoista

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokian työntekijät pelkäävät Salossa työpaikkojensa puolesta. Yhtiö vakuuttaa, että suunnitelmissa ei ole vähentää henkilöstöä.

Matkapuhelinjätti Nokia vähentää tuotantolinjojensa määrän alle puoleen Salossa.

– Syksyllä tehtaalta lähti jo kolme tuotantolinjaa. Nyt lähtee neljä lisää. Työntekijöissä heräsi luottamuspula, sanoo pääluottamusmies Anne Malm.

Vielä kesällä Nokian Salon-tehtaalla oli 13 matkapuhelinten tuotantolinjaa.

Tänään tiistaina 200 pääasiassa Metalliliiton jäsentä marssi ulos tehtaalta kaksi tuntia ennen työvuoron päättymistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pääluottamusmies Malm ei halua arvioida, kuinka pitkään ulosmarsseja kesken työpäivän jatketaan.

– Meillä on ihmisiä, jotka ovat olleet talossa useita vuosia töissä. Eihän kukaan halua, että vuosien uurastus ja venyminen valuvat hukkaan. Epävarmuus tulevasta on suurin syy ulosmarssiin, Malm sanoo.

Salosta siirretään ulkomaille alkupään tuotantolinjoja. Niissä tehdään elektroniikkaosista koostuvia matkapuhelimien ytimiä.

Tuotantolinjojen vähentäminen ei välttämättä tarkoita, että valmiiden myyntipakkauksessa olevien tuotteiden valmistus Salossa vähenisi.

Kännyköiden elektroniikkaosien ytimiä Nokia kuljettaa eri tehtaiden välillä kokoonpantavaksi asiakkaiden lähelle. Kännyköiden räätälöinti ja viimeistely on kustannustehokkaampaa ja sujuvampaa asiakkaan lähellä.

– Todennäköisesti lopullisten myyntiin menevien tuotteiden valmistusmäärät Salossa kasvavat ensi vuonna, sanoo Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen.

Nokian suurimmat kasvumarkkinat ovat Euroopan ulkopuolella Aasiassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa.

Neljä Salosta vähennettävää tuotantolinjaa siirretään Nokian tehtaalle Etelä-Koreaan.

Matkapuhelimien räätälöinti on kehittyneimmissä kännyköissä entistä tärkeämpää, koska internet-palvelujen myötä myös ohjelmistojen merkitys laitteissa kasvaa.

Matkapuhelimien toimivuuden testaus ja osin myös räätälöinti on pitkälti käsityötä.

Nokian Salon-tehtaalla valmistetaan N-sarjan multimediakännyköitä ja E-sarjan yrityskännyköitä.

Nokian palkkalistoilla on Salossa 2600 työntekijää. Heistä noin 2300 työskentelee tuotantolinjoilla. Suurin osa ulosmarssijoista on Metalliliiton työntekijöitä.

Nokia on viimeisen puolen vuoden aikana palkannut Saloon 400 uutta työntekijää.

Maanantaina käynnistyneet yhteistoimintaneuvottelut koskevat 370 työntekijän siirtämistä uusiin tehtäviin tuotannon loppupäähän.

Suomisen mukaan yhtäkään heistä ei ole suunnitelmissa irtisanoa.

– Yt-neuvotteluissa keskustellaan ainoastaan työtehtävien muuttamisessa. Niissä ei ole edes mahdollista neuvotella irtisanomisista, koska sitä ei ole neuvottelukutsussa mainittu, Suominen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    5. 5

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    6. 6

      Kadonnutta Juuso-Petteriä etsitään vaikeissa olosuhteissa – pimeys liikaa lennokeille, ruumiskoirat jatkavat työtään

    7. 7

      Japanilaishyppääjän side petti alastulon jälkeen – poistui kasvot veressä montusta

    8. 8

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    9. 9

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    10. 10

      Ruotsalaishiihtäjä murtui kyyneliin tv-haastattelussa – kirosi haukkuessaan venäläiskilpailijan: ”Idiootti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    5. 5

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    6. Näytä lisää