Kilpailija s60-alustalle - Mobiili - Ilta-Sanomat

Google hyökkää Nokian Ovea vastaan

GSMA:n johtaja Craig Erlichmann haastattelí sittemmin Deutsche Telekomin johtoon noussutta Rene Obermannia 3GSM Worldissä 2004.

Julkaistu: 5.11.2007 22:17, Päivitetty 5.11.2007 22:17

Hakukoneyhtiö Google ryhtyy kumppaniensa kanssa kehittämään ohjelmistoalustaa matkapuhelimiin.

Googlen päätös ryhtyä kehittämään matkapuhelimien ohjelmistoalustaa on hyökkäys matkapuhelinjätti Nokiaa ja ohjelmistoyhtiö Symbiania vastaan.

Symbian on maailman eniten käytetty älypuhelimien käyttöjärjestelmä. Sen päälle Nokia on rakentanut suositun s60-ohjelmistoalustansa.

Nyt Google haastaa Nokian ohjelmistoalustoissa. Google ei vielä kerro ohjelmistoalustassa käytettävää tekniikkaa.

Googlen ja sen 33 kumppanin tavoitteena on kehittää ensimmäinen täysin avoin ohjelmistoalusta matkapuhelimeen. Sen nimi on Android.

Android on julkaistu avoimen lähdekoodin lisenssillä. Googlen mielestä se antaa operaattoreille ja laitevalmistajille merkittäviä vapauksia uusia tuotteita suunniteltaessa.

Lisäksi yhtiöt aikovat kehittää aivan uuden käyttöliittymän kännykkään. Tavoitteena on parantaa matkapuhelimen käyttökokemusta uusia palveluja varten.

– Yhteistyömme vapauttaa matkapuhelinteknologian mahdollisuudet miljardeille käyttäjille ympäri maailman. Se tulee muuttamaan ihmisten tapaa käsitellä ja jakaa tietoa tulevaisuudessa, sanoo Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt tiedotteessa.

– Tämä hanke on kunnianhimoisempi kuin mikään yksittäinen Google-puhelin, jolla lehdistö on spekuloinut viime viikkoina, Schmidt lisää.

Nokian Ovi-palvelun tarkoituksena on myös helppokäyttöisyyden kautta edistää matkapuhelinpalveluiden käyttöä. Nokian suunnitelmissa on sitoa internetin palvelut yhä kiinteämmib kännykkään.

Google ja sen kumppanit perustavat Open Handset Alliance -yhteenliittymän. Avoimen lähdekoodin avulla yhtiöt uskovat avaavansa sovelluskehittäjille mahdollisuuden saada tuotteittaan markkinoille nopeammin ja halvemmalla.

Nokian näkemyksen mukaan sen s60-ohjelmistoalusta on myös täysin avoin. Yhtiö lisensoi sitä kilpailijoistaan Samsungille ja LG:lle.

Yhteistyöhön Googlen kanssa ovat ryhtyneet suurista matkapuhelinvalmistajista Samsung, Motorola ja LG. Suurista teleoperaattoreista hankkeessa ovat mukana esimerkiksi China Mobile, Telefonica ja T-Mobile.

Telefonica ilmoitti vähän aikaa sitten ensimmäisenä matkapuhelinoperaattorina aloittavansa Nokian kanssa Ovi-yhteistyön.

T-Mobile vakuuttaa olevansa sitoutunut yhteistyöhän Googlen kanssa.

– Google on ollut T-Mobilen partneri yhtiön tuodessa langatonta internetiä kuluttajien saataville. Näemme Androidin mielenkiintoisena tilaisuutena julkaista langattomia internet- ja Web 2.0-palveluita asiakkaillemme Euroopassa ja Yhdysvalloissa ensi vuoden aikana, sanoo T-Mobilen omistavan Deutsche Telekomin pääjohtaja René Obermann tiedotteessa.

Teknologiayhtiöistä mukana ovat Texas Instruments ja Qualcomm.

Google pyrkii ohjelmistoalustallaan saamaan osansa kännyköiden mainoksista. Yhtiö hallitsee nykyisin valtaosaa internetin mainosvirroista.

Ensimmäiset Android-ohjelmistoalustalla varustetut puhelimet tulevat myyntiin ensi syksynä.