Mobiili

Nokia ajaa yhteistä muistikorttia

Julkaistu:

Nokia yhdistää voimansa muun muassa kilpailevien Sony Ericssonin ja Samsungin kanssa kehittääkseen lukuisissa erilaisissa kännyköissä ja muissa laitteissa toimivan flash-muistikortin.

Uutistoimisto AP:n mukaan uutta ufs-määritystä (universal flash storage) käyttävää muistiteknologiaa saa odottaa vuonna 2009.

Siirreltävän kortin on tarkoitus vähentää valmistajariippuvuutta ja poistaa tarve erilaisille sovittimille, joiden kanssa joudutaan nykyisin pelaamaan.

Ala on ehtinyt hajaantua jo useaan eri teknologialeiriin. On niin compactflashia, securedigitalia, xd:tä kuin Sonyn memory stickiäkin. Osaa korteista tuetaan suhteellisen laajaltikin ja osaa taas ei. Ufs:llä ei kuitenkaan tavoitella ainoastaan laajaa käytettävyyttä, vaan myös nopeutta.

Tavoitteena on lyhentää esimerkiksi lyhentää 90 minuutin teräväpiirtoelokuvan hakuaika nykyisestä noin kolmesta minuutista muutamaan sekuntiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hankkeessa on mukana myös Micron Technology, Spansion, STMicroelectronics ja Texas Instruments. Yhtiöt tukevat muistihanketta standardoija Jedecin alaisuudessa. Merkittäviä valmistajia kuitenkin puuttuu listalta. Missä on esimerkiksi useaa muistikorttia valmistava SanDisk? Entäpä suuret kameravalmistajat kuten Canon?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    2. 2

      Anne Kyllönen putoamassa Suomen olympiajoukkueesta – saa vielä yhden mahdollisuuden!

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Äiti säikähti pienen poikansa silmässä välkehtivää kultaista pistettä – valokuva paljasti harvinaisen sairauden

    5. 5

      Finnair on perunut jo 10 lentoa lumentulon vuoksi

    6. 6

      Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

    7. 7

      Viveca Lindforsin terveiset Emmi Peltoselle aiheuttivat kohun – nyt Peltonen sai varmistuksen olympiamatkasta!

    8. 8

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    9. 9

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    10. 10

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    11. Näytä lisää

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    6. 6

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    7. 7

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    8. 8

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    9. 9

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    10. 10

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    2. 2

      Anne Kyllönen putoamassa Suomen olympiajoukkueesta – saa vielä yhden mahdollisuuden!

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Äiti säikähti pienen poikansa silmässä välkehtivää kultaista pistettä – valokuva paljasti harvinaisen sairauden

    5. 5

      Finnair on perunut jo 10 lentoa lumentulon vuoksi

    6. Näytä lisää