Mobiili

TeliaSonera tykästyi Digitan @450-verkkoon

Julkaistu:

TeliaSonera Finland hakee kuumeisesti erilaisia tapoja päästä eroon pitkistä kuparilinjoista harvaan asutuilla seuduilla. Se on koekäyttänyt verkko-operaattori Digitan @450-verkkoa kolmisen kuukautta ja havainnut sen hyväksi.
- Neuvottelut Digitan kanssa ovat loppusuoralla ja pyrimme sopimukseen pikaisesti, sanoo Suomen laajakaistapalvelusta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström.

- @450-verkon testit ovat sujuneet erinomaisesti, Weckström sanoo. Hän kehuu verkon kattavuutta, luotettavuutta ja pc-card-modeemien toimivuutta.

- Melkein mikä radiopohjainen ratkaisu on edullisempi kuin monen kilometrin mittainen kupariyhteys muutaman asiakkaan takia, Weckström sanoi maanantaina Helsingissä.

- Maaseudulla tukiaseman pysyttäminen jopa yhden asiakkaan puhelinyhteyden takia voi olla kannattavaa kuparijohtoon verrattuna. Lisäksi tukiasema palvelee myös muita käyttäjiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sonera aloitti Digitan @450-verkossa kolme kuukautta kestävän palveluoperoinnin testausvaiheen kesäkuun alussa. Yhtiöt pyrkivät saumattomaan verkko- ja palveluoperaattorin yhteistyöhön tavoitteena tuottaa asiakkaille heidän tarvitsemiaan palveluita.

- Painotamme yhteistyössä palvelun saamista Suomen loma-asuntokuntiin, saaristoon ja niille haja-asutusalueille, joilla Digitan verkko täydentää Soneran laajakaistapalveluiden valikoimaa. Tuore trenditutkimuksemme kertoo, että yli puolet suomalaisista haluaa käyttää langatonta internet-yhteyttä kesämökeillä ja hotelleissa, mikä osoittaa, että vakioasukkaiden lisäksi myös vapaa-aikaansa viettävillä on selkeä tarve laajakaistapalveluihin näillä alueilla, Weckström sanoi toukokuun lopussa.

Digita esittelee @450-verkossa tällä hetkellä toimivia palveluita syyskuussa Helsingissä Global MobileMonday -tapahtumassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    3. 3

      Nyrkkeilijä Niklas Räsänen sairaalassa sydänvaivojen takia

    4. 4

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    5. 5

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    6. 6

      Alakoululainen painui jään läpi Kankaanpäässä – kaupungin työntekijät pelastivat

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    9. 9

      Puoliso kuoli hapenpuutteeseen perheriidan seurauksena –  hovi alensi miehen tuomiota

    10. 10

      Kommentti: Presidentti Niinistö, Venäjällä EU:ta pidetään jo vihollisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    9. 9

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    3. 3

      Nyrkkeilijä Niklas Räsänen sairaalassa sydänvaivojen takia

    4. 4

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    5. 5

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    6. Näytä lisää