Mobiili

Kännykkä valmistautuu kiireisen katseeseen

Julkaistu:

Tulevaisuuden kännykkä voi haluttaessa ennakoida toimintaamme ja pyrkiä sopeutumaan vaihtuvien tilanteiden vaatimuksiin. Tietotekniikan tutkimuslaitos Hiitissä arvioitiin mahdollisuutta mallintaa kaupungilla liikkuvan käyttäjän ajan jakautumista kännykän käytön ja muun toiminnan välillä.
Helsingin yliopiston mukaan parhaat mallit saavuttivat noin 70 prosentin ennustustarkkuuden, mikä on useiden sovellusten toiminnan kannalta riittävä.

Kaupunki ja kännykkä kilpailevat huomiosta

Kaupungilla liikkuessa on vaikea keskittyä kännykän käyttöön, koska ympärillä on paljon muutakin huomiota vaativaa. Joten pystyisikö kännykkä sitten ennustamaan itseensä kohdistuvan huomion määrää ja laatua vaikkapa seuraavan puolen minuutin aikana? Hiitin pyrkimyksenä oli ennustaa, kuinka paljon kännykän käyttäjällä on aikaa tiedonhakuun seuraavan 30 sekunnin kuluessa.

Tällaista ennustetta voidaan käyttää esimerkiksi tiedon esittämistavan muokkaamiseen käyttäjän kiireisyyden mukaan. Kännykkä voisi ladata sivuja taustalla silloin, kun käyttäjä ei katso sitä, tai näyttää viestejä, kun tämä on vähemmän kiireinen. Työyhteisössä reaaliaikaisesti välitettyä tietoa kiireisyydestä taas voitaisiin hyödyntää puhelujen ja viestien ajoittamisessa, yliopisto hahmottaa.

Käyttäjät pukivat kamerat ylleen

Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun yhteisen Tietotekniikan tutkimuslaitos Hiitin tutkijat arvioivat mahdollisuutta ennustaa tilastollisilla malleilla tarkkaavaisuuden jakautumista kännykän ja muiden kohteiden välillä. Jotta kännykän käyttöä voitiin seurata koetilanteessa, Hiit kehitti Nokian tutkimuskeskuksen kanssa liikkuvan käyttäjän päälle puettavan monikamerajärjestelmän.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kokeessa käyttäjille puettiin monikameralaitteisto päälle ja he suorittivat noin tunnin ajan tiedonhakutehtäviä mobiiliselaimella liikkuessaan Helsingin keskustassa. Reitti kattoi Ruoholahden, Sörnäisen ja Rautatientorin - pisteiden välillä liikuttiin metrolla, bussilla ja jalkaisin, käyden välillä kahvilassakin.

Monivideokuva-aineistosta merkittiin käsin tapahtumia sekunnin tarkkuudella: katsooko käyttäjä puhelimeen vai muualle, kuinka ruuhkainen ympäristö on, käveleekö käyttäjä ja niin edelleen. Yhteensä näin saatiin 179 hypoteettista "sensoria", jotka kuvaavat kullakin ajanhetkellä ympäristössä tapahtuvia ja käyttäjän tekemiä asioita.

Liika ennustustarkkuus uhkaa yksityisyyttä

Saadusta aineistosta rakennettiin tilastollisia malleja, joiden avulla pyrittiin ennustamaan useita tarkkaavaisuuden jakautumista kuvaavia muuttujia, muun muassa kuinka kauan ja kuinka monta kertaa käyttäjä tulee seuraavan 30 sekunnin aikana katsomaan kännykkää.

Käyttäjän silmänliikkeitä tarkkaileva sensori ei paranna tuloksia merkittävästi, vaan lähelle parasta saavutettavissa olevaa tasoa päästään melko yksinkertaisilla sensoreilla. Yliopiston mukaan hyödyllisimmät sensorit liittyivät käyttäjän liikkumiseen, ympäristön tuttuuteen, paikkaan ja www-sivun lataustilaan selaimessa.

Toisaalta parhaan mahdollisen ennustustarkkuuden saavuttaminen vaatisi käyttäjien yksityisyyttä uhkaavan keskitetyn järjestelmän rakentamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    5. 5

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    6. 6

      Kommentti: Donald Trump käyttää urheilua savuverhona – tästä syystä presidentti uhraa aikaansa aurinkolasivarkaudelle

    7. 7

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    10. 10

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    5. 5

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    6. Näytä lisää