Mobiili

Nokia lisää 3G-puhelimen muotimallistoonsa

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia on julkistanut kolme uutta matkapuhelinmallia trenditietoisille kuluttajille. Uudet matkapuhelinmallit pohjautuvat viime vuonna julkistettuun L'Amour-muotipuhelinmallistoon.

Nokia 7390, Nokian ensimmäinen 3G-muotipuhelin, sekä Nokia 7373 ja 7360 ovat saaneet vaikutteita etnisestä taiteesta ja koristeluista. Innoittajana on toiminut vanhanajan ylellinen arkkitehtuuri, Nokia taustoittaa.

7390 omaa keramiikkaa jäljittelevän kuoren ja nahkaviimeistelyn. 3G-yhteyden lisäksi puhelimessa on muun muassa kolmen megapikselin kamera. Arvioitu veroton vähittäismyyntihinta on noin 450 euroa.

7373 tavoittelee puolestaan suurkaupunkien tyylikkyyttä. Kiertäen aukeavassa mallissa on esimerkiksi kahden megapikselin kamera, musiikkisoitin, videosoitin ja tuplastereokaiuttimet. Arvioitu veroton vähittäismyyntihinta on noin 350 euroa.

Nokia 7360 saa ulkonäkönsä metallista, nahasta ja kuulakkaasta pinnasta, ja vähittäismyyntihinta lienee noin kaksisataa euroa ilman veroja. Mukana on fm-stereoradio ja sisäänrakennettu kamera. Puhelin tukee mp3-soittoääniä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

L'Amour-kokoelman puhelimien toimitusten arvioidaan alkavan syksyn aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    2. 2

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    3. 3

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    4. 4

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    5. 5

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    6. 6

      Moderni perhe -tähti julkaisi voimaannuttavia alastonkuvia – ulkonäköä pilkattiin rajusti: ”Ajatelkaa mitä haluatte”

    7. 7

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    8. 8

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    9. 9

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    8. 8

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    2. 2

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    3. 3

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    4. 4

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    5. 5

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    6. Näytä lisää