Mobiili

Suomen laajakaistat laahavat Pohjoismaiden perässä

Julkaistu:

Tiedonkeruumatkalla Suomessa käyvä Allied Telesynin Pohjois-Euroopan teknologiajohtaja, tanskalainen Michael Appelby on kohtelias. Silti hän ei malta olla sanomatta, että on verkkotekniikan hyödyntäjänä Suomi on jäänyt pahasti jälkeen.
Appelbyn tavoitteena on myydä Suomeen niin sanottua triple play- ja kuitua kotiin -mallia, jossa kaikki puhe-, data- ja videoliikenne kulkee saman liittymän kautta.

- Vanhassa mallissa jokaiselle tiedonvälityksen muodolle on oma systeeminsä. Triple playn avulla samasta putkesta tulevat televisio, Internet ja esimerkiksi verkosta ostetut elokuvat ja musiikki sekä kaikki uudet kehittymässä olevat palvelut. Myös kovaa vauhtia kehittymässä olevat langattomat yhteydet hyötyvät triple playsta, josta kohta pitäisi alkaa puhua quadruple playna, sanoo Appelby.

Hänen mukaansa muut Pohjoismaat ovat ottaneet pitkän etumatkan Suomeen nähden nettiyhteyksien nopeudessa.

Numeroilla vertailu esimerkiksi Ruotsin kanssa näyttää murskaavalta. Suomessa on 1 800 kotitaloutta kiinni netissä valokaapeliyhteydellä, mutta Ruotsissa jo 25-30 prosenttia, joka tarkoittaa miljoonaa taloutta. Tanskassa prosenttiluku 5-10 välillä, mutta se kasvaa nopeasti. Jokseenkin sama koskee Norjaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Appelby tuo esille sen, että muissa pohjoismaissa ja varsinkin Ruotsissa hallitukset ovat osallistuneet valokaapelin vetämiseen. Ne ovat myös aktiivisesti hankkineet sille EU-tukia.

Nykyverkot eivät riitä televisiolle Suomessa sekä yritykset että yksityiset käyttävät Internet-yhteyksissään lähes pelkästään puhelinlaitoksien aikanaan kehittämää kuparilankaan perustuvaa hidasta ADSL-järjestelmää, jossa nopeudet ovat kahdesta neljään megaan.

Appelbyn mukaan se on kylliksi, jos internetiä käytetään vain sähköpostiin ja kotisivujen katseluun, mutta se ei riitä järeämpään käyttöön kuten esimerkiksi internetin kautta tulevaan tv-signaaliin. Tarkkapiirtotelevisio tarvitsee 15-80 megaa.

Ip-televisiolla, jonka signaali tulee internetin välityksellä, on tutkimusyhtiö Infoneticsin mukaan maailmanlaajuisesti 53,7 miljoonaa tilaajaa vuonna 2009. Luvun odotetaan kasvavan satoihin miljooniin seuraavina vuosina.

Muissa pohjoismaissa uuden sukupolven verkkojen ansiosta nopeudet saattavat olla jo useita kymmeniä megoja. Japanissa, joka on tässä suhteessa kehittynein verkkomaa, saa 40 megaa samalla hinnalla kuin Suomessa saa kaksi megaa. Suoralla valokaapelilla nopeudet kasvavat gigabittien suuruisiksi.

Appelby kertoo, että valokaapeliverkko alkoi yleistyöllä Tanskassa sen jälkeen, kun hallitus päätti vuonna 2003, että energiansaannin turvaamiseksi sähköjohdot otetaan pois ilmasta ja haudataan maahan.

- Samalla tehtiin laki, joka teki mahdolliseksi sen, että aina kun monttu on auki, sähköjohdon viereen pannaan valokaapeli samalla vaivalla.

Puhelinyhtiöt häviävät viivytystaistelun Appelby näkee triple playn osana taistelua, jota uusi ja vanha maailma käyvät verkkotekniikasta.

Se voidaan pelkistää kuparin ja valokaapelin väliseksi otteluksi. Myös puhelinyhtiöissä tiedetään, että valokaapeli tulee sen voittamaan. Kysymys on vain siitä, koska se tapahtuu.

- Puhelinyhtiöt käyvät viivytystaistelua, koska niillä on rahakas lehmä lypsettävänään.

Vaikka Allied Telesyn valmistautuu valokaapelin herruuteen, se tarjoaa käytännön syistä myös kupariratkaisuja.

Appelbyn näkemys koko maailman verkkotilanteesta on se, että ehdoton ykkönen on Japani, sen jälkeen tulee Eurooppa ja vasta sitten Yhdysvallat, jossa vanhat puhelinyhtiöt pitävät kenttää hallussaan. Suomi vertautuu hänen mukaansa lähinnä Britanniaan, jossa toimii vahva British Telecom pitämässä kuparin puolia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    3. 3

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    4. 4

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    8. 8

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    9. 9

      Kansa äänesti: Jean Sibelius on vuosisadan kulttuuripersoona – katso myös muut palkitut

    10. 10

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    9. 9

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    3. 3

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    4. 4

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    5. 5

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    6. Näytä lisää