Mobiili

Kiina keskeytti neuvottelut langattoman tekniikan salausstandardista

Julkaistu:

Kiinalaiset poistuivat suuttuneina viime viikolla järjestetystä salauskongressista, jossa oli tarkoitus keskustella langattoman standardin salauksesta. Kiinalaiset puoltavat omaa WAPIaan, mutta IEEE:n 802.11i on vahvoilla.
Kiinan delegaation ulosmarssi on jatkoa pitkään jatkuneelle kiistalle salausteknologioiden hyväksynnästä. Kiinalaisten mukaan amerikkalaisvetoinen IEEE-järjestö estää WAPI-teknologian hyväksyntää maailmalla.

- Ilmapiiri on äärimmäisen puolueellinen, eikä meidän ole syytä jatkaa kokousta, Kiinan standardisoimisdelegaatio sanoi viime viikon lopulla AP:lle.

Standardisointikokous järjestettiin Tsekin tasavallassa.

Salausstandardia tarvitaan, sillä IEEE:n laajasti käytössä olevassa langattomassa standardissa 802.11:ssa on turvallisuusaukkoja, joiden kautta krakkerit voivat varastaa tietoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhdysvalloissa toimiva sähköinsinöörien liitto IEEE on kehittänyt kansainvälisenä yhteistyönä 802.11i -standardin. Vastaavasti kiinalaiset kehittivät maan armeijan tuella WAPIn.

Kiinalaiset pyrkivät ensin houkuttelemaan Inteliä ja muita teknologiayrityksiä WAPIn käyttäjiksi, mutta perääntyivät viime vuoden lopulla. Kiinalaiset yrittivät kuitenkin uudelleen, nyt kansainvälisen standardisoimisjärjestön ISO:n kautta.

Maaliskuussa 25 maan edustajat äänestivät IEEE:n ratkaisun paremmaksi kuin WAPIn.

Kiinalaiset ovat valittaneet ISO:n ratkaisusta ja vaatineet anteeksipyyntöä IEEE:ltä "likaisten temppujen johdosta.

Nyt järjestetty kokous Tsekissä oli tarkoitettu syntyneen tilanteen jälkiselvittelyihin. IEEE on jo pyytänyt kiinalaisia jatkamaan neuvotteluja ja "harmonisoimaan " WAPI:n IEEE:n omaan teknologiaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    3. 3

      Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

    4. 4

      Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

    5. 5

      Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

    6. 6

      Suosikkikoomikko paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia huumeriippuvuudestaan – napsi 250 tablettia amfetamiinia viikonloppuisin

    7. 7

      Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. 6

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    7. 7

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    8. 8

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    3. 3

      Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

    4. 4

      Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

    5. 5

      Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

    6. Näytä lisää