Mobiili

Vauhtia verkkoon Hämeessä

Julkaistu:

Aina Group -konserniin kuuluva Hämeen Puhelin uudisti tietoliikenneverkkonsa ja kasvatti sen kapasiteetin moninkertaiseksi.
Käyttöön otettiin adsl2+ -tekniikka, joka mahdollistaa kuluttaja-asiakkaiden adsl-yhteyksien teoreettisen kasvattamisen 24 megabittiin sekunnissa asti. Yritysliittymissä nopeudet voidaan tarvittaessa nostaa useisiin gigabitteihin, Aina kertoo.

Tekniikka mahdollistaa uusien palvelujen tarjoamisen kuluttaja-, yritys- ja operaattoriasiakkaille. Ainan mukaan näistä palveluista on hyötyä silloin, kun laajakaistaliittymää käytetään esimerkiksi videoiden seuraamiseen sekä puhepalveluiden välittämiseen.

Verkon hyödyntämiseksi Aina Group tuo tarjolle kuluttaja-asiakkaille uuden Vauhti Armas -laajakaistaliittymän. Tämän 18 megabitin liittymän kuukausimaksu on 69 euroa, johon sisältyvät muun muassa laajakaistamodeemi, roskapostin suodatus, sähköpostin virustarkastus ja paikallinen asiakaspalvelu.

Ericssonin ja Ciscon teknologiaa

Uuden runkoverkon palvelut ovat käytettävissä Hämeenlinnassa, Hattulassa, Hauholla, Janakkalassa, Kalvolassa, Lammilla, Rengossa, Tuuloksessa sekä Riihimäellä, Tervakoskella, Hausjärvellä, Ryttylässä ja Forssassa sekä Vähikkälän taajamassa. Vauhti Armas ei kuitenkaan vielä ole saatavilla Forssassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tietoliikenneverkon teknologiatoimittajiksi valittiin Ericsson ja Cisco Systems. Ericsson on toimittanut adsl2+ -teknologiaan pohjautuvan laajakaistaratkaisun ja Cisco Systems runkoverkon teknologian.

Verkossa käytetään niin kutsuttua monipalveluverkkotekniikkaa (mpls), jolla voidaan tarjota ip-liikenteen palvelut tehokkaammin ja luotettavammin kuin aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. 6

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    7. 7

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    8. 8

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    9. 9

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    10. 10

      Björn Wahlroos tahtoo myllätä perustuslain: käsittelyn pitäisi muistuttaa oikeudenkäyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. Näytä lisää