Mobiili

Benefonilta uusi älypuhelin loppuvuonna

Julkaistu:

Benefonin uusi toimitusjohtaja Jonathan Bate lupaa yhtiönsä lanseeraavan uuden älypuhelimen loppuvuoden aikana. Toimitukset alkavat hänen mukaansa vuoden viimeisellä neljänneksellä.
- Gprs, sisäänrakennettu gps, värinäyttö, bluetooth, mms ja sms, hinta viidensadan euron tuntumassa, mies listaa Taloussanomille.

Puhelimen markkinointi alkaa tammikuussa ensin Kiinassa ja Englannissa. Sitten ovat vuorossa Suomi, Ruotsi, Saksa ja Espanja.

Bate ei halua puhua Benefonin uutuudesta puhelimena. Puheessa vilahtelee termi "stand-alone navigation device". Se voi Benefon-filosofian mukaan olla matkapuhelimen näköinen laite, mutta myös esimerkiksi rannekello.

Yhtiö testaa parhaillaan Satelinx-yhtiön paikantavaa rannekelloa. Jos kello toimii Benefonin ratkaisujen kanssa, teknologia siirtyy salolaisyhtiölle ja paikantava rannekello tulee markkinoille vielä tänä vuonna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Benefonin sekavaa ja velkaista historiaa uusi brittijohtaja ei halua muistella, vaan vie keskustelun nopeasti tulevaisuuteen.

- Paikantamisen markkinat ovat valtavat. Benefonin tarvitsee vain pienen palan tuosta markkinasta ollakseen menestyksekäs. Yhtiön teknologia oli aiemminkin hyvää, vaikka ehkä myynti ja markkinointi kehnoa.

Motorolan, Samsungin, Philipsin ja Siemensin palveluksessa ollut Bate vakuuttaa, että markkinoille tulee nyt uusi Benefon, joka on keskittynyt navigoinnin ja paikantamisen ratkaisuihin. Hän vakuuttaa yhtiön liikevaihdon kasvavan 150 miljoonaan euroon ensi vuonna tai seuraavana.

Tälle vuodelle Benefon on ennustanut noin 20 miljoonan euron liikevaihtoa ja 0,34 miljoonan euron nettotulosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    6. 6

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    7. 7

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Vielä alkuperäisiäkin hittikenkiä kammottavammat – tässä ovat uudet Uggit

    10. 10

      Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    6. Näytä lisää