Mobiili

EFFI: suomalaiset vastustavat teletunnistetietojen keräämistä

Julkaistu:

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) on tyytyväinen, että suomalaiset ovat ryhtyneet vastustamaan teletietojen tallennusvelvollisuutta aktiivisesti. Jo 5 000 suomalaista on käynyt allekirjoittamassa teletietojen tallennusvelvollisuutta vastustavan kansainvälisen verkkoaddressin.
Määrä on kaikkien Euroopan maiden suurin asukaslukuun suhteutettuna. EFFI myös kummeksuu ministeri Rajamäen väitettä tallennushankkeen edullisuudesta.

- Ilmeisesti Sonera-tapaus ja viranomaisten väärinkäytökset ovat herkistäneet suomalaiset aihepiirille. Aktiivisuutta on vaikea selittää muuten, koska tallennusvelvollisuus on ollut suomalaisessa mediassa esillä vain hyvin vähän, pohtii EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen pohtii.

Jos teletietojen tallennusvelvollisuus menee läpi, verkko-operattorit velvoitetaan pitämään kirjaa kaikkien kansalaisten viestinnästä. Tiedoista ilmenee muun muassa kenelle kansalainen on soittanut, mitä verkkosivuja hän on katsellut ja missä hän liikkuu matkapuhelimen kanssa. Myös ulkomaisilla viranomaisilla on pääsy tietoihin.

Kaikki turvaviranomaisetkaan eivät usko

EFFI huomauttaa, että kaikki turvallisuusviranomaiset eivät usko hankkeen mielekkyyteen. Esimerkiksi 600 000 eurooppalaisen poliisin EuroCOP-järjestö on sitä mieltä, ettei hanke auta terrorismin vastaisessa taistelussa: ammattirikolliset pystyvät kiertämään esitetyt toimenpiteet ongelmitta, ja kertyvää datamassaa ei ehditä edes analysoida.

- Jos hanke maksaa Rajamäen esittämät 10 - 40 miljoonaa euroa vuodessa, on kyse yhdestä kalleimmista järjestelmistä, mitä Suomen turvallisuusviranomaisilla on käytössään. Kyseisellä rahasummalla palkattaisiin helposti satoja uusia poliiseja vuodessa paikkaamaan kroonista työntekijäpulaa. Haluaisimmekin kysyä ministeri Rajamäeltä, eikö olisi tehokkaampaa käyttää nämä rahat poliisin avoimien virkojen täyttämiseen ja alan palkkatason parantamiseen? sanoo Oksanen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Röyhkeät varkaat tunkeutuivat nuorten juhlaan Suomenlinnassa: Veivät puhelimia, lompakoita, ja tietokoneen – poliisi pyytää vihjeitä

    3. 3

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    6. 6

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

    9. 9

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    10. 10

      Moskovan arkistot: Näin Kekkonen kaatoi Suomen hallitusta Neuvostoliiton kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    9. 9

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    10. 10

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Röyhkeät varkaat tunkeutuivat nuorten juhlaan Suomenlinnassa: Veivät puhelimia, lompakoita, ja tietokoneen – poliisi pyytää vihjeitä

    3. 3

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    6. Näytä lisää