Mobiili

Lounetin liittymäkanta tuplaantui

Julkaistu:

Elisa-konserniin kuuluvan tietoliikenneyhtiö Lounetin kasvu jatkui viime vuonna. Turussa ja Lounais-Suomessa toimivan yrityksen liikevaihto paisui 14 prosenttia 12,9 miljoonaan euroon. Osinkoja yhtiö jakoi 4,5 miljoonaa euroa.
Lounet-konserni teki investointeja noin kolmella miljoonalla eurolla. Merkittävimmät investoinnit tehtiin laajakaistatuotannon kasvattamiseen. Laajakaistaliittymien liittymäkanta yli kaksinkertaistuikin vuoden 2004 aikana.

Lounetin palkkalistoilla oli vuoden lopulla noin sata henkilöä. Yhdessä Lounet ja Elisa työllistävät Länsi-Suomessa noin 200 tietoliikenteen ammattilaista.

- Uusasiakashankinnassa onnistuimme kireästä kilpailutilanteesta huolimatta hyvin. Lounetin tapa toimia vahvana paikallisena osaajana yhdessä Elisan valtakunnallisen toiminnan kanssa ovat luoneet meille hyvän maineen, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Olavi Johansson.

Vuoden 2005 aikana Lounet Oy jatkaa voimakkaita panostuksiaan Turun talousalueelle, ja myös henkilöstömäärä tulee kasvamaan maltillisesti.

Kommentit

    Näytä lisää