Mobiili

Cisco rynnistää Suomen kuluttajamarkkinoille

Julkaistu:

Cisco Systems rynnistää Suomen markkinoille tytäryhtiönsä Linksysin tuotteilla. Tarkoituksena on napsia kuluttaja- ja pk-markkinoista 20 prosenttia vuoden loppuun mennessä, kertoo Suomen Ciscon toimitusjohtaja Pasi Mäenpää.
Mäenpään arvion mukaan Suomessa hankitaan tänä vuonna 200 000 uutta laajakaistaliittymää, ja saman verran ihmisiä vaihtaa laajakaistamodeeminsa tai -tukiasemansa uuteen. Siitä saadaan 20 miljoonan euron kokoinen markkinakakku, josta Cisco haluaa leikata viidenneksen itselleen.

Linksysillä on neljänneksittäin ollut toistaiseksi 5-10 prosentin osuus Suomen kotien ja pienyritysten reititinmarkkinoista. Sen edellä ovat olleet D-Link, Zyxel ja Netgear.

IDC:n laskelmien mukaan viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomessa myytiin 32 000 soho-reititintä, joiden yhteenlaskettu arvo oli 5,5 miljoonaa dollaria.

Mäenpään mukaan Linksysin markkinan yläpää on noin 40 henkilö työllistävissä yrityksissä. Sen ominta aluetta ovat kuitenkin alle 20 ihmistä työllistävät pk-yritykset ja normaalit kuluttajat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toimitusjohtaja ynnää, että 1-4 ihmistä työllistävissä yrityksissä on runsaat 216 000 ihmistä töissä ja yrityksiäkin on yli 190 000. 5-9 työntekijän yrityksiä on yli 16 000 ja yhteensä 103 000 ihmistä työllistettynä. Kun mennään yksi porras ylöspäin, 10-19 työntekijän yritykseen, lukumäärä on runsaat 8 300 ja työntekijöiden yhteismäärä 111 000.

– Tässä on Linksysin toiminta-alue. Se koskee yrityksiä, jotka itse hoitavat tietoliikenteen ja tietotekniikan. Mäenpään mukaan Ciscolla ei ole aikeita luopua Linksys-nimestä.

Ip-puhelin myös kuluttajan korvalle

Cisco tuo Linksys-tuotteiden mukana ip-puhelinarkkitehtuurin kuluttajien ulottuville. Tarjolla on useita reititinmalleja, jotka ymmärtävät internet-puheluja koskevaa voip-standardia.

Linksysin adsl- tai kaapelireititin, joka sisältää langattomat wlan-yhteydet, neljä ethernet-porttia ja kaksi ip-puhelinliitäntää maksaa 129 euroa
– Koteihin tulee langattomia wlan-puhelimia. Myös skype-palvelun suosio lisää ip-puhelujen kysyntää, ja tietysti operaattorit tarjoavat kuluttajille vaihtoehdon ip-puheluille

– Emme ole kuitenkaan vielä täysin oivaltaneet miten ratkaisuja yhdistämällä saadaan uusia kiinnostavia palveluja käyttäjille.
Mäenpään mukaan markkinoiden osoittimet ovat myös selvästi ylöspäin. Suomen tytäryhtiö hakeekin parhaillaan viittä uutta myyjää ja yhtä teknistä asiantuntijaa.

Kommentit

    Näytä lisää