Mobiili

Hit the Road iJack!

Julkaistu:

TeliaSonera Finland on lainannut lauseen Ray Charlesin kuuluisaksi tekemästä laulusta Hit the Road Jack! ja antanut kenkää uudelle bluetooth-latauspalvelulle. Johtaja Kimmo Seppäsen mukaan Ijack-liiketoiminta ei ollut "järkevästi lennossa".
Ijack-palvelussa ladataan matkapuhelimiin sisältöä bluetooth-yhteyden yli paikallisista latauskioskeista.

Palvelun lopettamisesta päätettiin viime viikolla. Sekä iJack-brandi että liiketoimintamalli kuopataan, mutta olemassa olevat asiakkuudet hoidetaan loppuun, kertoo HighTech Forumin verkkopalvelu.

Seppäsen mukaan tämä oli Soneran fokusoiva liike, jollaisia suuri konserni tekee jatkuvasti.

Yhtiö lopetti Ijackin kaikessa hiljaisuudessa. Vielä elokuussa yhtiö kertoi kaupallistaneensa palvelualustan. Kumppaneille ja asiakkaille on tiedotettu, mutta muuten yhtiö ei ole kertonut asiasta kysymättä, HighTech Forum kirjoittaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Seppäsen mukaan Ijackin hautaamiseen vaikutti muun muassa, että sopia päätelaitteita on suomalaisilla käytössään aika vähän. Lisäksi konsernissa katsottiin, että liiketoiminta ei ollut "järkevästi lennossa".

Seppäsen mukaan Suomessa ei ole anottua "beamaus-kulttuuria", johon Ijack perustui. Kännykkään ei vielä haeta sisältöä elokuvateatterien tai kauppojen hyllyjen välissä olevista paikallisista pisteistä.

Sonera on kuitenkin hyvin kiinnostunut lähialuepalveluista. Seppäsen mukaan
lähialuepalvelut ovat varmasti suuri markkina-alue tulevaisuudessa, ja tälläkin hetkellä on useita projekteja vetämässä.

Ikävöimään jäävät

Ijackiä jäävät kaipaamana ainakin matkapuhelimen mobiilisisällön levitys- ja maksusovelluksia kehittävä OpenBit ja sisällöntuotantoalusta Maxdox Content Editor. Soneralle kuuluvan i-jack.com-sivuston mukaan Ijack-latauspisteitä ennätettiin perustaa ainakin seuraaviin pisteisiin:

HOK-Elanto Ravintolamaailma kauppakeskus Iso Omena, Espoo
HOK-Elanto Ravintolamaailma kauppakeskus Jumbo, Vantaa
eService Bar, Helsinki-Vantaan lentokenttä
Musta Pörssi Merituuli, Espoo
Musta Pörssi Tikkurila, Vantaa
Telering Kaivopiha, Helsinki
Telering Itäkeskus, Helsinki
Telering Jumbo, Vantaa
Telering, Turku
Telering, Tampere
Telering, Lahti
Telering, Kouvola
Telering, Lappeenranta
Telering, Vaasa
Telering, Oulu ja
Oulun Kärpät, Raksilan halli, Oulu.



Kommentit

    Näytä lisää