Mobiili

Verizonilla 1,5 miljoonaa haamuasiakasta

Julkaistu:

Teleyhtiö Verizon Communications on yliarvioinut ensimmäisen neljänneksen kaukoasiakkaiden määrän 1,5 miljoonalla tilaajalla. Yhtiö syyttää järjestelmävirhettä. Vika paljastui, kun SEC tiukkasi yhtiöltä tietoja sen asiakkaista.
Alueellisista Baby Bell -yhtiöistä suurin, Verizon Communications ilmoitti torstaina USA:n pörssivalvojalle SEC:lle, ettei virhe aiheuta korjauksia myyntilukuihin.

Tätä aiemmin SEC oli ottanut yhteyttä amerikkalaisiin puhelinyhtiöihin saadakseen selville sen, miten nämä laskevat asiakasmääränsä.

SEC tivaa teleyhtiöiltä tietoja laskennasta

Verizon sanoo, ettei nyt paljastuneella epäselvyydellä ole mitään tekemistä SEC:n kyselyn kanssa.

Yhtiön mukaan nyt korjattujen tietokantojen perusteella sillä oli maaliskuun lopussa 16 miljoonaa kaukopuheluasiakasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Muutkin teleyhtiöt aina AT&T:tä myöten ilmoittavat kiltisti työskentelevänsä yhdessä SEC:n (Securities and Exchange Commission) kanssa tilaajamäärien selvittämiseksi.

Wall Street Journalin mukaan SEC tiukkaa yhtiöiltä tarkkoja tietoja esimerkiksi siitä, miten ne varmistavat, että tilauksensa peruuttanut asiakas myös poistetaan yhtiön tilastoista ja tietokannoista.

SEC ei ole kertonut kyselynsä syytä. Pörssivalvojan aiemmin tekemissä vastaavissa kyselyissä tietyllä toimialalla on havaittu ongelmia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lempi leiskuu ladulla – Suomen maajoukkueen hiihtopariskunnalla hellyttävät yhteiset harrastukset

    2. 2

      Katso, mihin uhkaa syntyä aaton ”mustan joulun vyöhyke” – ”Näiltä alueilta lumi voi sulaa pois”

    3. 3

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    4. 4

      Patrik Laineen tykki puhui ylivoimalla – tulokaskauden ennätys rikki

    5. 5

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    6. 6

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    7. 7

      Nais­tarkka-ampuja Olena taistelee Itä-Ukrainassa – sai pimeä­näkö­laitteen ruotsalaisen Jonaksen avulla

    8. 8

      Jannika B julkaisi hilpeän perhepotretin: identtiset vaatteet Toni Wirtasen kanssa – mukana myös pieni Martta-tytär

    9. 9

      Miljardööripari kuoli ”epäilyttävissä olosuhteissa” Kanadassa – poliisin väkivaltarikosyksikkö johtamaan tutkintaa

    10. 10

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    3. 3

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

    6. 6

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    9. 9

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    10. 10

      Helsinkiläis­mies hieraisi silmiään, kun näki Tokmannin käytävällä läjän nelos­lonkeroa – ”Mietin, onko laki jo voimassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lempi leiskuu ladulla – Suomen maajoukkueen hiihtopariskunnalla hellyttävät yhteiset harrastukset

    2. 2

      Katso, mihin uhkaa syntyä aaton ”mustan joulun vyöhyke” – ”Näiltä alueilta lumi voi sulaa pois”

    3. 3

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    4. 4

      Patrik Laineen tykki puhui ylivoimalla – tulokaskauden ennätys rikki

    5. 5

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    6. Näytä lisää