Mobiili

Jaakko Ollila jatkaa CRF:n osakkeenomistajana

Julkaistu:

Suomalaisperäinen ja osin suomalaisrahoitteinen CRF Inc. aikoo kaksinkertaistaa liikevaihtonsa tänä vuonna ja tehdä saman tempun myös seuraavina vuosina. Näin sanoo yhtiön maaliskuussa aloittanut toimitusjohtaja Pamela McNamara.
Toimitusjohtajan mukaan startupin tulos saavuttaa break even –pisteen tämän vuoden lopussa, jolloin liikevaihdon pitäisi olla 15 miljoonaa euroa.

Suomalaisittain ehkä kiinnostavin asia CRF:ssä on ollut se seikka, että Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan poika Jaakko Ollila kuuluu yrityksen perustajiin. McNamaran mukaan Ollilan mukanaolo ei ole vaikuttanut yrityksen toimintaan vaikka asiasta joskus kysytäänkin.

- Jaakko Ollila jatkaa edelleen yrityksen sijoittajana ja hän on pitänyt yllä läheisiä suhteita lähdettyään puoli vuotta sitten toteuttamaan muita suunnitelmiaan, McNamara sanoo.

Kesäkuun alussa CRF muutti toimitilansa Mannerheimintien 8:aan viidenteen ja kuudenteen kerrokseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna 2000 perustetun CRF:n palveluksessa on 75 henkilöä. Sen rahoitus tulee neljästä lähteestä: 3i, Danske Bank, Stratos Ventures ja Tekes. Tähän asti yhtiöt ovat sijoittaneet yhteensä noin 20 miljoonaa dollaria.

Päiväkirja muistaa ja muistuttaa

CRF tekee Palm-kämmentietokoneille sovelluksia, joilla kerätään tietoa kliinisissä lääketutkimuksissa. Ne korvaavat paperisia potilaspäiväkirjoja, joiden antama tieto ei useinkaan ole riittävän luotettavaa. Palmin Tungsten-laite muistuttaa lääkkeen ottamisesta ja tarvittavien muistiinpanojen tekemistä ja tietojen lähettämisestä lähes reaaliajassa lääkeyhtiön tietokantaan.

McNamaran mukaan lääketeollisuuteen kohdistuu kovia paineita tutkimustiedon laadun nostamiseen. Varsinkin Yhdysvaltain lääkintöhallitus on vaatimassa tutkimuksista enemmän ja parempaa tietoa yhä nopeammin.

Terveydenhoidon alalla on nousemassa myös toinen megatrendi.

- Tautien jatkuvaan hallintaan aletaan käyttää uutta mobiilitekniikkaa, jolla potilaiden tila on aina tiedossa ja siinä tapahtuvat muutokset tulevat hoitavan lääkärin tietoon nopeasti, McNamara sanoo.

CRF ei ole yksin kehittämässä sähköisiä potilaspäiväkirjoja vaan sillä on kaksi suunnilleen samankokoista kilpailijaa: nvivoData ja PHT Corporation, joka helmikuussa nosti patenttikanteen CRF:ää vastaan. Lisäksi markkinoilla on kymmenkunta pienempää startup-yritystä. McNamaran mukaan viime vuonna alalla oli yhteensä parikymmentä yritystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Lauri Markkasen NBA-debyytti päättyi murskatappioon – suomalaistähti harvoja valopilkkuja

    6. 6

      Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

    7. 7

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    8. 8

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    9. 9

      Pekka Rinne täyttä betonia – nousi nollapelitilaston kärkeen

    10. 10

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    9. 9

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    10. 10

      Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Lauri Markkasen NBA-debyytti päättyi murskatappioon – suomalaistähti harvoja valopilkkuja

    6. Näytä lisää