Mobiili

Viestintävirasto kovistelee ACN:ää

Julkaistu:

Verkostomarkkinoinnin keinoin asiakkaita hankkiva matkaviestinnän palveluoperaattori ACN on kasvanut huimaa vauhtia Suomessa. Se on saavuttanut samassa TeliaSoneran verkossa toimivan Saunalahden yli 250 000 tilaajallaan. Kova kasvu on vaatinut veronsa ja operaattorin toiminnan laatu on kärsinyt. Viestintävirasto onkin päätynyt vaatimaan ACN:ltä selvityksiä ja korjauksia.
Viestintävirasto on saanut ACN:n palvelusta useita valituksia ja noita valituksia tutkiessaan se törmäsi itse samoihin ongelmiin kuin valittajat. Yhtiön edustajia oli vaikea saada kiinni eikä asiakaspalvelu tuntenut tai noudattanut yhtiön omaa ohjeistusta.

Viestintävirasto vaatii ACN:ää korjaamaan puutteet saattamaan toimintansa numeron siirrettävyyden sekä asiakaspalvelun neuvonnan ja ohjeistuksen osalta kaikilta osin säädösten ja määräysten mukaiseksi viimeistään maanantaina 10. toukokuuta.

Viestintävirasto ilmoittaa, että se voi tehostaa määräystään uhkasakolla jos ACN:n toiminnan laatu ja palvelutaso ei tuolloin vastaa viestintämarkkinalain, teletoiminnan tietosuojalain tai niiden nojalla annettuja säädöksiä. Lisäksi virasto vaatii palveluoperaattoria toimittamaan 17. toukokuuta mennessä selvityksen siitä, mitä se on tehnyt asioiden korjaamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää