Mobiili

Hallitus panee operaattoreita hintakuriin

Julkaistu:

Hallitus hyväksyi torstaina lakimuutoksen, joka antaa valtuudet Viestintävirastolle puuttua yksittäistapauksissa operaattoreiden välisten yhteyksien hinnoitteluun. Lakimuutoksella hallitus pyrkii vauhdittamaan laajakaistayhteyksien leviämistä.
Hallituksen tavoitteena on saada laajakaistayhteyksien hinnat halpenemaan, jotta sen tammikuussa laajakaistastrategian tavoitteeksi asettama miljoona laajakaistaliittymää vuoden 2005 loppuun toteutuisi.

Hallitus päätti viestintämarkkinalain muutosesityksen sisällöstä torstaina 29. huhtikuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina.

Laajakaistayhteyksien asiakashintoihin ei puututa. Laajakaistayhteyksien eurooppalaisissa hintavertailuissa Suomi on sijoittunut kalleimpien maiden joukkoon. Varsinkin haja-asutusalueilla hinnat ovat korkeita.

Laajakaistaliittymien määrä on valtakunnallisesti kaksinkertaistunut viimeisten kuuden kuukauden aikana. Liittymiä on nyt arviolta runsaat 700 000.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Laajakaistayhteyksiä hankitaan nyt koteihin kovalla vauhdilla, ja on erittäin tärkeää saada tasa-arvoiset olosuhteet koko maahan mahdollisimman nopeasti. Tämän takia laajakaistahinnoittelua sääntelevä lakimuutos oli tärkeää toteuttaa nopealla aikataululla, liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen toteaa.

Viestintämarkkinalain muutoksella halvennetaan myös puhelumaksuja lankapuhelimesta matkapuhelimeen soitettaessa. Tämä toteutetaan lisäämällä kilpailua hinnoitteluun lankapuhelimesta matkapuhelimeen soitettaessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    2. 2

      Vain 5-vuotias tyttö menehtyi harvinaiseen aivokasvaimeen – hoitajien viimeinen ele koskettaa somessa: ”Sydäntäsärkevää”

    3. 3

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Varusmiehillä on nyt uusi suosikki sotilaskodissa – tässä ovat Jääkäriprikaatin top 5 -herkut

    6. 6

      Suomalaispoliitikot ihmettelevät Lavrovin vastauksia talvisodasta: ”Huolestuttavaa, jos Venäjän ulkoministeri ei tiedä”

    7. 7

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    8. 8

      Näin Trumpin lääkärintodistukselle irvailtiin: ”Hämmästyttävää, että hän on kasvanut tuuman presidentiksi tultuaan”

    9. 9

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    10. 10

      Valtatie 25 avattu liikenteelle – oli tunteja poikki onnettomuuden takia Lohjalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    9. 9

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    10. 10

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    2. 2

      Vain 5-vuotias tyttö menehtyi harvinaiseen aivokasvaimeen – hoitajien viimeinen ele koskettaa somessa: ”Sydäntäsärkevää”

    3. 3

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Varusmiehillä on nyt uusi suosikki sotilaskodissa – tässä ovat Jääkäriprikaatin top 5 -herkut

    6. Näytä lisää