Mobiili

Nokia miettii cdma-verkkobisnestä

Julkaistu:

Nokia harkitsee lähtemistä cdma-verkkobisnekseen, sanoivat analyytikot Nokian Capital Days -tilaisuudessa Dallasissa. Nokia myöntää harkinneensa asiaa. Cdma2000 ?verkkoteknologia on menestynyt erittäin hyvin parin viime vuoden aikana. Se voi saada jalansijaa myös Länsi-Euroopassa, jos sille annetaan käyttöön 450 MHz:n taajuusalue.
- Nokia on tunnustanut, että se voisi harkita cdma-infrastruktuurimarkkinoille lähtemistä yritysoston kautta, kirjoitti Lehman Brothersin analyytikko Stuart Jeffrey ?tutkimusnootissaan? maanantaina.

Nokia ei suinkaan kiistä asiaa. Unstrung-verkkojulkaisun mukaan Nokia Networksin tiedotusjohtaja Thomas Jönsson sanoi:

- Heidän oletuksensa on suurin piirtein oikea. Kyselyjaksolla toimitusjohtajamme Jorma Ollila myönsi, että asiaa on tutkailtu perusteellisesti, mutta sanoi, ettei hän halua käsitellä sitä enempää siinä yhteydessä.

Nokia tunnetaan voimakkaana gsm:n ja sen kolmannen sukupolven seuraajan wcdma:n tukijana. Nokia on myös ottanut voimakkaasti kantaa cdma2000 1X EV-DV-version puolesta. EV-DV-versio on täysiverinen 3g-verkkoteknologia, jossa ääni- ja datayhteyksiä käsitellään samoilla laiteilla ja yhteyksillä. Nokia kehittää mobiilisuoritinta EV-DV-puhelimiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Cdma-verkkokilpailussa Nokialla olisi vastassaan telelaitevalmistajia, joiden markkinaosuus gsm- ja wcdma-verkoissa on heikko, mutta jotka ovat vahvoja cdma-verkoissa. Niistä vahvin on Lucent, jonka markkinaosuus oli peräti 41 prosenttia. Nortelilla on 20 ja Motorolalla 15 prosenttia markkinoista. Vastassa olisivat myös Samsung ja Ericsson kahdeksan prosentin markkinaosuudella.

Current Analysisin Peter Jarich pitää skenaariota epätodennäköisenä ja viittaa siihen kuinka kauan Ericssonilta vie kunnon jalansijan saaminen cdma-markkinoilta. Hän myös huomauttaa, ettei markkinoilla ole sellaista ostettavaa yritystä, jolla olisi samanlainen voimakas EV-DV-suuntautuneisuus kuin Nokialla.

Jarich nostaa kuitenkin esille sen seikan, että Nokia on fokusoitunut kehittyvien maiden markkinoille.

- Cdma450 on osoittautumassa todelliseksi ratkaisuksi ja EV-DV voi olla halvempi päivitysvaihtoehto kuin gsm:stä umtsiin. Lisäksi, jos Länsi-Eurooppa päästää cdma450:n sisään, niin Nokia voisi hyvinkin haluta olla mukana kisassa, Jarich arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    5. 5

      Näyttelijä Jessica Falkholt, 29, on kuollut – koko perhe menehtyi auto-onnettomuudessa

    6. 6

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    7. 7

      Heikki hankki todella kuumat kilvet autoonsa, joka sekään ei jätä ketään kylmäksi

    8. 8

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    9. 9

      IS vaalikentillä: Huhtasaari tyhjensi Kauhavalla aplodipajatson lupauksella maamiinoista

    10. 10

      Juuse Saros ilmiömäisessä vedossa – nuorukainen teki NHL-historiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    3. 3

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    4. 4

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    5. 5

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    8. 8

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    9. 9

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    10. 10

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    5. 5

      Näyttelijä Jessica Falkholt, 29, on kuollut – koko perhe menehtyi auto-onnettomuudessa

    6. Näytä lisää