Mobiili

Wlan-bisnes on 1,67 miljardia tänä vuonna

Julkaistu:

Langattomien lähiverkkojen ympärille muodostuva teollisuuden ala kasvaa 1,67 miljardin dollarin arvoiseksi tänä vuonna. Lähivuosina vauhti vaan kiihtyy kun korporaatiot ja teleoperaattorit tuovat omat resurssinsa mukaan leikkiin, ennustaa markkinatutkimuslaitos Allied Business Intelligence (ABI).
Wlan etenee laajalla rintamalla. ABI:n selityksen mukaan koti- ja pientoimistoympäristön lisäksi wlanit yleistyvät suuremmista yrityksissä, koulumaailmassa, kuljetusteollisuudessa, terveyslaitoksissa, teollisuuskeskuksissa ja ravintoloissa.

Wlan standardin nopeampien versioiden 802.11 a ja –g tulo markkinoille lisää tekniikan vetovoimaa.

Wlan-tuotteiden globaali kysyntä ajaa myös piirisarjojen kysyntää. ABI ennustaa wlan-piirisarjojen tuotannon kasvavan 23-26 miljoonaan vuoden 2001 7,9 miljoonasta. Sen mukaan vuosikasvu jatkuu 43 prosentin vauhdilla vuoteen 2007 saakka, jolloin päästään 147,5 miljoonan piirisarjan toimitusvolyymiin. Toimitusten arvo ei kuitenkaan lisäänny samassa suhteessa, mutta silti vuonna 2007 piirisarjatoimitusten arvo on 1,13 miljoonaa dollaria.

ABI:n mukaan koko ala on erittäin kovasti kilpailtu, minkä takia menestys edellyttää huomattavia markkinapanostuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    3. 3

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    7. 7

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    8. 8

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    9. 9

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    10. 10

      Ewan McGregor lopetti 22 vuotta kestäneen avioliittonsa nuoremman naisen takia – ex-vaimo: ”Järkyttävä pettymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    9. 9

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    3. 3

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. Näytä lisää