Mobiili

J-Phone käynnisti 3G-palvelun Japanissa

Julkaistu:

Brittiläisen Vodafone Group Plc:n omistama japanilainen J-Phone Corporation on käynnistänyt wcdma-pohjaisen 3G-palvelun Japanissa. Uusi palvelu on Vodafonen ensimmäinen kaupallisesti tarjolla oleva kolmannen sukupolven matkapuhelinpalvelu.
Nyt käynnistetyltä 3G-palvelulta ei odoteta kovin suuria, ennenkuin J-Phone saa suositun kamerapuhelinjärjestelmänsä 3G-pohjaiseksi arviolta ensi kesänä.
J-Phone ehti jo kaksi kertaa lykätä kaupallisen 3G-palvelun käynnistämistä.

Vodafone on aiemmin ilmoittanut tavoittelevansa tilannetta, jossa datapalveluiden osuus J-Phonen liikevaihdosta olisi viidennes vuonna 2004. Tällä hetkellä niiden osuus on reilut 14 prosenttia.

Miljoonaraja rikki 2004
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uusina tavoitteinaan J-Phone pyrkii saamaan miljoona 3G-käyttäjää maaliskuun 2004 loppuun mennessä. Se pyrkii kiihdyttämään 3G-palvelunsa kysyntää tarjoamalla sitä helmikuusta lähtien samalla hinnalla kuin nykyisiä 2G-palvelujaan. Lisäksi se on sopinut kansainväliset verkkovierailusopimukset jo 50 eri maassa.

J-Phonen 3G-palvelu kattaa tällä hetkellä 71 prosenttia Japanin väestöstä, mutta yhtiö pyrkii nostamaan sen 98 prosenttiin maaliskuuhun 2004 mennessä.

J-Phonen kilpailija, NTT DoCoMo Inc. on onnistunut keräämään vain 149 000 3G-käyttäjää wcdma-pohjaiselle 3G-palvelulleen ensimmäisten 14 kuukauden aikana. Yhtiön alkuperäinen tavoite oli 1,38 miljoonaa käyttäjää maaliskuuhun 2003 mennessä.

Euroopassa Vodafone aikoo käynnistää kaupalliset 3G-palvelun huhti-toukokuussa ensi vuonna. Se arvioi kuitenkin, että käyttäjät innostuvat palvelusta varsinaisesti vasta vuonna 2004 tai 2005.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    2. 2

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    3. 3

      Yhtä USA:n suurimmista stadioneista oltiin juuri räjäyttämässä, kun epä­onninen bussi kurvasi suoraan lähetykseen

    4. 4

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. 6

      Cheekin viimeinen keikka loppuunmyytiin alle minuutissa – lisäkeikka perjantaille!

    7. 7

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    8. 8

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    9. 9

      Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

    10. 10

      MTV: Legendaarinen The Joulukalenteri tekee paluun – Mitä kulttimaineeseen nousseen sarjan näyttelijöille kuuluu nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    2. 2

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    3. 3

      Yhtä USA:n suurimmista stadioneista oltiin juuri räjäyttämässä, kun epä­onninen bussi kurvasi suoraan lähetykseen

    4. 4

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. Näytä lisää