Mobiili

Ennuste: Mms-liikevaihto kasvaa yli 8 miljardin 2004

Julkaistu:

Tuoreen markkinaennusteen mukaan kuvaviestien liikevaihto voi kasvaa vuoteen 2004 mennessä 8,3 miljardiin euroon, Juniper Research arvioi. Sitä ennen teleoperaattorien on kuitenkin saatava kuntoon muun muassa verkkovierailut ja pidettävä hintatasot kohtuullisina suurille käyttäjäjoukoille.
Tutkimuslaitoksen mukaan operaattorien olisi kiireesti ratkaistava eri verkkojen välinen liikennöinti ja verkkovierailut kansallisesti ja kansainvälisesti.

Painopisteenä nuoriso valmistajien tulisi pikaisesti tuoda markkinoille kohtuuhintaisia kamerapuhelimia, jotta riittävä massa nykyisen innostusaallon aikana saadaan kasaan.

Tietoa ja viihdettä

Juniperin mukaan vuonna 2004 ennustetusta liikevaihdosta 5,6 miljardia euroa kertyy tiedon ja viihteen jakelusta ja provisioista, ja puhtaasta kahdenvälisestä viestinnästä vain 2,7 miljardia euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtiö arvioi mms:stä olevan aitoa hyötyä myös yritysmaailmassa; sen liikevaihdoksi Juniper ennustaa 1,4 miljardia euroa vuonna 2004.

Tutkimuslaitoksen mukaan mms voi onnistua siinä missä wap epäonnistui: tarjoamaan loppukäyttäjille helpon mobiilin pääsyn sisältöpalveluihin ja tuottomahdollisuuksia operaattoreille ja sisällöntuottajille.

Parhaiten onnistuvat ne palvelut, jotka pystyvät ottamaan kaiken hyödyn irti ajattoman ja paikattoman multimedian mahdollisuuksista, Juniper arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    4. 4

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    5. 5

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    6. 6

      Räikkönen ei revitellyt palkintojenjaossa – vastaili Usain Boltille aurinkolasit päässään: ”Olin todella pettynyt”

    7. 7

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    8. 8

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    9. 9

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    10. 10

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    4. 4

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    5. 5

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    6. Näytä lisää