Mobiili

Netin keskustelufoorumeille henkilötietolain velvoitteet

Julkaistu:

Tieteellistä maailmankuvaa puolustuvan Skepsis ry:n keskustelufoorumin käyttäjähakutietokannasta erikseen luotu indeksointi sekä itse hakutoiminto ovat henkilörekistereitä, toteaa Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Heikki Huhtiniemi perjantaina julkistamassaan ratkaisussa. Yksityishenkilöiden hankkiman ennakkoratkaisun perusteella hakutoimiset foorumit ovat nyt henkilötietolain 8§ alaisia, ja ne ovat velvollisia noudattamaan toiminnoissaan nimitietojen keräilystä annettuja säädöksiä.
Skepsis ry on saanut noin 40 sivun tiedoksiannon ja ohjeistuksen henkilörekisteriä koskevista laeista ja asetuksista, joihin foorumin ylläpidon odotetaan sopeutuvan.

Ohjeiston mukaan web-rekisterin ylläpitäjän tulee vastata henkilötietolain 24§:n mukaisesta rekisterinpitäjän informointivelvollisuudesta sekä muun muassa järjestää henkilötietolain 10§:n mukainen rekisteriseloste. Lisänä tulee muun muassa henkilötietolain 6 §:n mukainen suunnitteluvelvoite.

Skepsiksen keskusteluryhmän kaltaisia – ja vielä selvemmin henkilörekisterilain piriin kuuluvia - vastaavia villejä rekistereitä ylläpitävät monet yhteisöpalvelut, kuten Talentum Digital Median Oyj:n www.duuni.net sekä Njet ry:n ja NJET Communications Oy:n njet.net.

Nämä kaksi toimijaa ovat tuoreen ohjeistuksen perusteella selvästi henkilörekisterin ylläpitäjiä, koska kumpikaan foorumi ei salli nimimerkkien käyttöä, ja kummassakin on kattava henkilöhakutoiminto.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Skepsis sallii myös nimimerkkien käytön viestifoorumillaan. Skepsiksen keskustelupalstan kaltaisia nimimerkkikäytännön sallivia suomalaisfoorumeita löytyy kymmeniä.

Tietosuojavaltuutetun mukaan myös nimimerkit, jos ne voidaan yhdistää henkilöön, voivat olla henkilötietolain alaisia.

Jos pseudoanonyymi nimimerkki yksilöi jotenkin itseään, on hänkin rekisterihenkilö.

Foorumit eivät joukkoviestimiä

Selvää rajaa tunnistamattoman nimimerkin ja henkilötiedon välille on hankala vetää.

- Keskustelupalstan kirjoittajien tietoihin sisältyy nimimerkkejä ja henkilöiden nimiä. Käsitykseni mukaan henkilöiden nimien käsittelyn osalta kyseessä on henkilötietojen automaattinen käsittely, johon sovelletaan henkilötietolain mukaisia velvoitteita, Huhtiniemi sanoo.

Tietosuojavaltuutetun toimiston kannan mukaan internetin keskustelufoorumi ei ole tiedotusväline sanomalehden tapaan. Näin muodoin keskustelufoorumeita puolestaan eivät suoraan koskisi joukkoviestintävälineitä ohjeistavat henkilötietolain pykälät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    3. 3

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    4. 4

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    5. 5

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    6. 6

      Kommentti: Verstappenin rangaistus oli täysin ansaittu – kaksi asiaa Räikkösestä ja Ferrarista jäi kohutilanteen varjoon

    7. 7

      Talven ensimmäinen jäihin menijä pelastettiin Kemistä – ”Miten pyörällä on voinut päästä järvelle”

    8. 8

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    9. 9

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    10. 10

      Baba Lybeck järkähtämättömänä uutuuskirjassa: ei usko avioliittoon – ”En voi luvata miehelleni, että olisimme aina yhdessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    8. 8

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    3. 3

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    4. 4

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    5. 5

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    6. Näytä lisää