Suomi ja Baltia - Mobiili - Ilta-Sanomat

Jungner vastaamaan MS:n tietoyhteiskuntasuhteista

Julkaistu: 1.11.2002 12:02

Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Jungner on nimitetty Microsoft Oy:n tietoyhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi. Hän vastaa Suomen lisäksi Baltian maiden yhteiskuntasuhteista.

Jungner aloittaa uudessa tehtävässään 15. joulukuuta. Ennen Microsoftille siirtymistään hän on toiminut useissa eri tehtävissä valtionhallinnossa.

Hän siirtyy Microsoftille pääministerin erityisavustajan tehtävistä toimittuaan sitä ennen muun muassa oikeus- ja hallintoministerin erityisavustajana.

- Mikael Jungnerin tehtäväkenttään kuuluu dialogin syventäminen tietoyhteiskuntapäättäjien ja Microsoftin välillä. Lainsäädännölliset päätökset ja hallinnon erityistarpeet eri maissa vaikuttavat myös Microsoftin tuotekehitykseen. Vastavuoroisesti haluamme jakaa tietoa tietotekniikan kehityksestä viranomaisille ja lainsäätäjille päin, totesi Microsoftin toimitusjohtaja Martti Mehtälä perjantaina.