Mobiili

Elisa haluaa viranomaisselvitystä adsl:n edistämiseksi

Julkaistu:

Elisa Communications Oyj on jättänyt tietoliikennetoimialaa ja kilpailua valvoville viranomaisille eli Viestintä- ja Kilpailuvirastoille selvityspyynnön eräiden teleyritysten toiminnasta kiinteän verkon tukkumarkkinoilla.
Elisa toivoo viranomaisten pikaisesti puuttuvan erityisesti laajakaistamarkkinoiden kilpailuongelmiin, sillä asiakkaiden mahdollisuudet kilpailuttaa laajakaistatoimittajia eivät sen mukaan toteudu valtakunnallisesti.

Elisan käsityksen mukaan useat teleyritykset eivät tarjoa lainkaan laajakaistapalveluiden verkko-operaattorituotteita. Kuitenkin monet niistä markkinoivat aktiivisesti laajakaistapalveluja loppuasiakkaille, mutta eivät tarjoa adsl-tukkutuotetta kilpailevan tarjonnan mahdollistamiseksi. Muiden teleyritysten toiminta-alueilla tukkumarkkinat ovat olleet käytännössä suljettuna.

- Pidämme merkittävimpänä kilpailua estävänä tekijänä tukkumarkkinoiden toimimattomuutta, jonka vuoksi laajakaistatarjonta ei ole kehittynyt maassamme alueellisesti tasapuolisesti", sanoo johtaja Juha Malmberg Elisasta.

Piikki Soneralle
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Esimerkiksi Sonera on tarjonnut loppuasiakastuotetta pitkään, mutta on tiedottanut aloittavansa tukkutuotteen toimittamisen vasta joulukuussa. Soneran juuri ilmoittamat uudet hinnat eivät mahdollista kilpailevan palvelutarjonnan syntymistä tukkuhintojen korkeuden takia. Samanlainen hinnoittelu on myös useilla muilla teleyrityksillä Suomessa, Elisasta huomautetaan.

Elisa sanoo edistäneensä omilla toimillaan kilpailua tietoliikennemarkkinoilla. Esimerkiksi konsernin perinteisellä toiminta-alueella eli pääkaupunkiseudulla on useita kilpailevia palveluntarjoajia. Laajakaistaliittymien määrä on jo yli 10 prosenttia alueella asuvista, mikä on yli kaksinkertainen määrä muuhun Suomeen verrattuna.

Kilpailuvirasto on kesällä laatinut selvityksen laajakaistamarkkinoiden kilpailuongelmista. Virasto on edellyttänyt teleyrityksiltä, että adsl-palveluiden tarjonnassa tulee olla erilliset tukkuhinnat operaattoreille ja erilliset vähittäishinnat loppuasiakkaille. Hinnastojen tulee olla selkeitä, läpinäkyviä ja julkisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      Intercontinental-hotelliin hyökätty Kabulissa – asemiehet avasivat tulen kohti hotellivieraita

    6. 6

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    7. 7

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    8. 8

      Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

    9. 9

      Asiantuntija listasi parhaat NHL-lupaukset – kärjessä hurja suomalaisvyöry

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      Intercontinental-hotelliin hyökätty Kabulissa – asemiehet avasivat tulen kohti hotellivieraita

    6. Näytä lisää