Saksan osakkuusyhtiö saa pärjätä omillaan - Mobiili - Ilta-Sanomat

Sonera veti Quamin rahahanat kiinni ? henkilöstö kotiin

Julkaistu: 29.5.2002 14:27

Nopeasti asiakasliittymiensä määrää kasvattaneen Sonera Oyj:n Saksan osakkuusyhtiön, Group 3G GmbH:n (Quam) on yhtiön linjaratkaisun mukaan selvittävä ilman pääomatukea Suomesta. Näyttää epäselvältä, mitä Soneran vetäytyminen osakkuusyhtiönsä rahoituksesta merkitsee nopeasti kasvavalle 3G-operaattorille.

Quamin yhteenlaskettu asiakaskunta ylitti toukokuussa 120 000 asiakkaan rajan oltuaan vielä maaliskuun lopussa 91 000. Huhtikuun lopussa Quamilla oli 100 000 asiakasta.

Asiakasmäärä ei kuitenkaan vielä millään tavalla hätyyttele kannattavuusrajaa. Ripeästä kasvusta huolimatta Quam on edelleen raskaasti tappiollinen.

Tavoite pudottaa omistusta

Viime marraskuussa aloittanut Quam teki vuoden ensivartilla 58 miljoonan euron liiketappion.

Varsinainen liittymämyyntikin pääsi käyntiin vasta tammikuussa. Se, miten yhtiö jatkossa selviää tappioistaan ja vastuistaan, on tiettävästi parhaillaan neuvottelujen alla.

Soneran lehdistösuhteista vastaava johtaja Jyrki Karasvirta toteaa, että yhtiön aiemman, huhtikuussa uusitun periaatepäätöksen mukaan Sonera etsii ostajaa sen noin 42,8 prosentin osuudelle Group 3G GmbH:stä.

- Meidän on tavoite vähentää omistusta osakkuusyhtiössä, Karasvira toteaa.

Sonera on maksanut Group 3G:stä ainakin 3,6 miljardia euroa, ja kaikkine käänteineen Saksan investointi on romahduttanut suomalaisyhtiön talouden. Espanjalaisen Telefónica S.A:n omistus Group 3G:stä on 57 prosenttia. Myös Telefónica on alkanut karsia kulujaan.

Henkilöstön pääosa Saksasta kotiin

Saksan kulujen alasajamiseen kuuluu määräaikaisella komennuksella Group 3G:tä rakentamassa olleiden soneralaisten palaaminen takaisin Suomeen. Group 3G:n liiketoiminnan rakentaminen alkoi syksyllä 2000 omistajien voimin. Hankkeessa toimi 25 soneralaista ja kuutisenkymmentä henkeä Telefónicasta.

- Omistajien resursseista kootun projektiorganisaation käyttö uuden liiketoiminnan käynnistämiseksi on normaali kansainvälinen käytäntö siihen saakka, kunnes yhtiö on ehtinyt resursoida itsensä, niin lukumäärän kuin osaamisenkin suhteen. Quamin liiketoiminnan rakentaminen on siis edennyt siihen vaiheeseen, että Soneran eri alojen asiantuntijoista koostunut projektiorganisaatio voi nyt palata Suomeen, Karasvirta kertoo.

Hänen mukaansa soneralaisista viisi jatkaa edelleen Sonerasta virkavapaalla työsuhteessa Group 3 G:hen, joka maksaa myös työntekijöiden palkat.

- Vastaavalla tavalla ainakin yksi soneralainen työskentelee Xferassa Espanjassa, ja useampi työskenteli aikanaan edesmenneessä Norjan 3G-yhtiössä. Soneralla itsellään ei ole toimintaa Munchenissa, Karasvirta täsmentää.