Microsoft haluaa neljänneksen matkapuhelimien ohjelmista 2005

Ohjelmistojätti Microsoft Corporationin pääjohtajan Steve Ballmerin mukaan yhtiö pyrkii saamaan uuden ohjelmistonsa 25 prosenttiin matkapuhelimista vuoteen 2005 mennessä. Tällä hetkellä yhtiön markkinaosuus on tasan nolla.

Microsoft on nostanut langattomat ratkaisut panostuksensa kärkeen; joulukuussa Ballmer siirsi yhtiön mobiiliyksikön raportoimaan tekemisistään suoraan itselleen ja on viime viikkoina entisestään paneutunut mobiiliyksikön asioihin, Microsoftin mobiiliyksikön johtaja Juha Christensen kertoo Business Weekin artikkelissa.

Christensenin mukaan Microsoft pyrkii "poistamaan mystiikan" matkapuhelimien rakentamisen ympäriltä ja tekemään myös kännykkäohjelmista pc-ohjelmien kaltaisia monistettavia rahanlähteitä. Ballmerin tavoitteena on kolmessa vuodessa kerätä ainakin kaksi prosenttia yhtiön jättimäisestä liikevaihdosta matkapuhelinohjelmistoista.

Samanaikaisesti Microsoft pyrkii olemaan merkittävä peluri myös kaapelitelevisiomarkkinoilla; se on jo pitkään kehittänyt televisioiden digibokseissa käytettäviä ohjelmistoja. Analyytikoiden mukaan yhtiö on silti pikkutekijä televisiobisneksessä.

Riittääkö muskeli?

Microsoft on uudessa tilanteessa ollessaan matkapuhelinmarkkinoilla haastajan asemassa. Vaikka se sopi yhteistyöstä Intel Corporationin ja Texas Instruments Inc:n kanssa helmikuussa, analyytikot epäilevät Microsoftin mahdollisuuksia saavuttaa nopeasti kriittinen massa matkapuhelinmarkkinoilla.

Etenkin Nokian kontaktiverkkoa, ohjelmistokoodin vapaata lisensointia ja lukuisia yhteistyösopimuksia muun muassa Texasin kanssa pidetään jopa Microsoftilla liian kovina paloina ainakin nopeasti purettavaksi. Lisäksi vain harva matkapuhelinmarkkinoiden nykypeluri haluaa saman yhtiön pääsevän niskanpäälle myös matkapuhelimissa, jolla on jo dominanssi pc-maailmassa.

Toistaiseksi vain yksi matkapuhelinvalmistaja, Microsoftin osittain omistama brittiläinen Sendo on ilmoittanut valinneensa Microsoftin ohjelmistot. Yhtiö valmistaa myös puhelinlaitteistot itse, jolloin raudan ja ohjelmistojen yhteistoiminnasta saadaan yleensä saumattomampaa.

Microsoft voi saavuttaa jalansijaa yritysten sähköposti- ja viestiliikennemarkkinoilla, koska se pystyy periaatteessa turvaamaan sujuvan ja halvemman yhteyden Smartphone- ja yritysten paljon käyttämän Outlook-ohjelmiensa välille. Myös yhtiön monialustainen .NET-projekti edistää Microsoftin murtautumista pelkästä pc-maailman pelurista myös mobiilimaailmaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?