Matti Copeland Jippiin uudeksi toimitusjohtajaksi

Julkaistu:

Jippiin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu aiempi hallituksen jäsen Matti Copeland. Entinen toimitusjohtaja Harri Johannesdahl jatkaa yhtiön johtajana vastuualueena sijoittajasuhteet. Copeland nostettiin Jippiin johtoon sijoittajan edustajana. Pekka Vennamo korvaa Ilpo Kuokkasen hallituksen puheenjohtajana.
Yritys ilmoitti henkilöstövaihdoksen lisäksi myös strategianmuutoksesta ja suunnatusta osakeannista.

Niukoista rahavaroista tappiollisen Saksan-toiminnan seurauksena kärsivä Jippii-konserni jatkaa kasvustrategiaa, mutta toimintaa fokusoidaan uudelleen. Pääpaino on kuluttajille tarjottavissa mobiiliviihde- ja viestintäpalveluissa.

Konserni muuttaa strategiaansa siten, että se toimii pääosin palveluoperaattorina. Näin se pyrkii keskittämään resurssinsa kasvualueille. Strategian pääpaino on Jippii Club -palvelukonseptin nopea ja kannattava laajentaminen erityisesti keskeisissä Euroopan maissa.

Suomessa Jippii jatkaa toimintaa koko palveluvalikoimalla. Ulkomailla Jippii Club-liiketoimintaa jatketaan entiseen tapaan kaikilla markkina-alueilla. Sen lisäksi yritys jatkaa telecom-palveluja Ruotsissa, Tanskassa, Sveitsissä ja Iso- Britanniassa sekä HSP-liiketoimintaa Iso-Britanniassa. Saksassa yritys vie Jippii Club- ja telecom-liiketoimintoja eteenpäin.

Saksan toiminta yhteisyritykseen

Jippii GmbH ja Global Telekom Services GmbH ovat 1.9.2001 tehneet sopimuksen, jonka mukaisesti verkko-operaattoritoiminta ja siihen liittyvät velvoitteet siirretään 1.9.2001 lukien yhteisyritykseen, josta GT tulee omistamaan 70 prosenttia ja Jippii GmbH 30 prosenttia. GT on Jippii Groupin suurin asiakas Saksassa. Jippii myy omaisuutta uuteen yhtiöön noin seitsemän miljoonan Saksan markan arvosta. Lisäksi Jippiin kuukausikulut Saksan osalta pienenevät huomattavasti.

Sopimuksen seurauksena Jippii GmbH luopuu tappiollisesta verkkoliiketoiminnasta Saksassa. Uuden yhteisyrityksen riski kyseisessä liiketoiminnassa on huomattavasti pienempi, johtuen pääomistaja GT:n suurista liikennemääristä.

Konsernin tulos kuluvalla tilikaudella tulee olemaan selvästi tappiollinen toimintojen uudelleenjärjestelyjen ja saneeraustoimenpiteiden vuoksi.

Osakeanti suunnattuna

Jippiin hallitus ehdottaa osakepääoman korottamista suunnatulla osakeannilla, jossa merkintäoikeus on yhtiön lähipiiriin kuuluvilla osakkeenomistajilla Auratum International S.A:lla., Ajanta Oy:llä, Ari Salmivuorella, Aura Capital Oy:llä, Rausanne Oy:llä, Risni-yhtiöillä, Tietoklusteri Oy:llä ja PSS- Trade Ltd Oy:llä, jotka ovat etukäteen sitoutuneet merkitsemään 0,5 euron kappalehinnalla vähintään 22.455.634 osaketta hallituksen ehdotuksessa mainituin tavoin.

Ensimmäisen osakeannin tarkoituksena on vakauttaa yhtiön oman pääoman asema ja sitä kautta myös likviditeettiasema. Osa merkinnöistä on tarkoitus maksaa kuittaamalla.

Jippiin hallitus on päättänyt esittää nykyisen päätoimisen hallituksen puheenjohtajan Ilpo Kuokkasen tilalle valittaisiin sivutoimiseksi puheenjohtajaksi Pekka Vennamo.

Kommentit

    Näytä lisää