Mobiili

Yhdysvaltain hallitus Motorolan avuksi Telsim-jupakassa

Julkaistu:

Financial Timesin tietojen mukaan Yhdysvaltojen hallitus on ryhtynyt toimiin Motorolan tukemiseksi turkkilaisen teleoperaattori Telsimin tilanteen selvittämiseksi. Nokia saavutti pienen osavoiton asiassa, kun tuomioistuin määräsi Telsimin maksamaan sille 25 miljoonaa euroa.
FT:n mukaan Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Marc Grossman on ottanut Telsimin velkatilanteen takia yhteyden Turkin lähetystöön USA:ssa ja myös Yhdysvaltain edustusto Ankarassa on keskustellut Turkin viranomaisten kanssa.

Telsim on velkaa Motorolalle 2 miljardia dollaria eikä Telsim kyennyt maksamaan toukokuussa 728 miljoonan dollarin erää.

Nokialle yhtiö on velkaa 720 miljoonaa dollaria, ja Nokia keskeytti heinäkuussa toimitukset Telsimille kun yhtiö ei kyennyt maksamaan 240 miljoonan dollarin erääntynyttä suoritusta. Tiedot herättivät keskustelun mobiilivalmistajien asiakkaiden rahoitusriskeistä.

Yhdysvallat on Turkin läheisin liittolainen, ja se on ilmaissut huolensa tapauksen vaikutuksista Yhdysvaltojen ja Turkin taloussuhteille. Turkin talous on huojunut, ja yhdysvaltalaisten sijoitusinto Turkkiin voi nyt pahoin kärsiä. Marc Grossman on entinen Yhdysvaltain Turkin-suurlähettiläs.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nokialle osavoitto

FT raportoi Nokian saaneen osavoiton maanantaina, kun istanbulilainen tuomioistuin määräsi Telsimin maksamaan Nokialle 25 miljoonaa euroa erillisen matkapuhelinhankintoja koskeneen 35 miljoonan euron velan oikeusselvittelyssä.

Yksityinen tutkinta

Financial Times kertoi heinäkuussa, että Motorola ja Nokia ovat palkanneet yrityksille laki- ja yksityistutkintapalveluja tarjoavan Krollin selvittämään Telsimin taloutta.

Molemmat yhtiöt ovat rahoittaneet Telsimin verkkohankintoja, ja velan vakuutena on Telsimin osakkeita. Telsimiä hallitseva turkkilainen Uzanin perhe on nostanut Motorolan ja Nokian tietämättä Telsimin osakekantaa ja laimentanut näin vakuusosakkeiden osuutta yhtiössä.

Yhtiöt eivät kommentoineet tilannetta, mutta FT:n tietojen mukaan ne ovat turvautuneet yksityistutkintaan selvittääkseen Uzanin perheen omaisuusjärjestelyjä.
Financial Times kuvaa Uzanin perheen mainetta kiistanalaiseksi jopa Turkin turbulentissa liiketoimintaympäristössä.

Hakan Uzan - Telsimin johtajiston puheenjohtaja - sanoi Telsimin olevan valmis lyhentämään velkaansa lähitulevaisuudessa ja maksavan myös koko velan sitten, kun Turkin talous on toipunut nykyisestä kriisistä.

Kommentit

    Näytä lisää