Suomalainen oplayo kehityksen eturintamassa - Mobiili - Ilta-Sanomat

Tekes rahoittaa java-videoteknologiaa

Teknologian kehittämiskeskus Tekes myönsi suomalaiselle oplayo oy:lle 7,7 miljoonaa markkaa java-pohjaisen videosiirtojärjestelmän kehittämiseen internettiä varten.

23.5.2001 12:12

Oplayo on entinen AVS Technologies, ja se on kehittänyt patentoidun mvq-teknologian liikkuvan kuvan pakkaamiseksi, siirtämiseksi ja purkamiseksi. Oplayon kehittämän tekniikan etuna on,että se ei toimimisekseen tarvitse erillisiä pluginejä. Lisäksi se on helppokäyttöinen.

- oplayon tekemä kehitystyö on näkemyksemme mukaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävää. Kun suomalaista kilpailukykyä tällä hetkellä rakennetaan maailmalla, ovat uudet viestintäteknologiat avainasemassa, ja videokuvan välitys erilaisissa tietoverkoissa kuuluu tähän ryhmään. oplayon videoratkaisulla on mahdollista tavoitella todella laajoja, tietotekniseen ympäristöön aiemmin tottumattomiakin käyttäjäkuntia niin kaupallisten kuin julkistenkin palvelujen taholta, kertoo Tekesin teknologiapäällikkö Risto Setälä.

- Ensimmäiset MVQ-teknologiaan perustuvat tuotteemme ovat jo markkinoilla, ja asiakkaamme käyttävät MVQ-formatoituja videoitaan Internetissä. Tekniikkamme sallii videon pakkaamisen myös erittäin kevyeeseen, esim. GPRS-yhteyksillä käytettävään muotoon. Teemme jatkuvasti työtä videosiirron edelleenkehittämiseksi tulevaisuuden langattomia ympäristöjä silmälläpitäen, oplayon toimitusjohtaja Anttoni Vesterinen kertoo.

- Markkinoiden ja tekniikan kehittyessä on jatkossa kyettävä tarjoamaan videoteknologiaa, joka toimii niin kiinteillä kuin langattomillakin yhteyksillä erilaisissa päätelaitteissa. Tekniikan on lisäksi toimittava siten, ettei sisällön- tai palveluntarjoajan tarvitse edes välittää siitä, kuinka videota katsellaan. Tekesin rahoitus on meille erittäin tärkeä tuotteemme kehittämiseksi näihin tarpeisiin, Vesterinen jatkaa.

Oplayon ratkaisussa lähetettävä videokuva pakataan erittäin pieneen tilaan. Käyttäjän tietokone tai mobiililaite avaa paketin automaattisesti sen mukana tulevalla pienellä Java-sovelluksella (n.10 kt), jonka saapuminen kestää tavanomaisen modeemiyhteyden läpi vain muutaman sekunnin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?