Espanja yrittää oharia - Mobiili - Ilta-Sanomat

Sonera "tarkistaa" sopimusta, jos 3G:n hinta nousee

Espanjan hallitus on ilmoittanut nostavansa kolmannen sukupolven verkkolupien vuosimaksuja viidestä miljoonasta eurosta 150 miljoonaan euroon. Sonera on mukana Espanjan umts-verkoissa Xfera Movilesin saaman lisenssin kautta 15 prosentin osuudella. Soneran mukaan hallituksen esitys vaatii vielä parlamentin hyväksynnän.

27.10.2000 10:35

-Operaattorit eivät tietenkään hyväksy yksipuolista lupaehtojen muuttamista. Jos maksua nostetaan, silloin koko sopimusta ja siihen liittyviä verkkoinvestointien aikataulua ja muita sitoumuksia on tarkasteltava uudelleen, Soneran viestintäjohtaja Jari Jaakkola sanoo.

Financial Times kertoi joidenkin operaattoreiden olevan valmiita haastamaan Espanjan hallituksen oikeuteen, jos lisenssimaksuja nostetaan. Jaakkolan mukaan niin pitkälle meneviä arvioita on tässä vaiheessa turha esittää.

-Katsotaan ensin mitä tapahtuu. Asiasta voidaan vielä neuvotella ennen parlamentin käsittelyä. Muihin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä vasta, kun lopullinen päätös on tehty, Jaakkola arvioi.

Espanjan hallitus on perustellut lisenssimaksujen korotusta sillä, että vastaavista toimiluvista maksettiin Saksassa ja Britanniassa moninkertaisia hintoja. Espanjan hallitus sai huutokaupassa kertamaksuna 520 miljoonaa euroa, kun Saksassa ja Britanniassa valtion kassaan kilahti kymmenkertainen määrä rahaa.

Espanjassa toimintansa aloittavat operaattorit ovat ilmoittaneet investoivansa uusiin verkkoihin noin kahdeksan miljardia euroa seuraavien neljän vuoden aikana.

[]Jouko Marttila on Arvopaperi-lehden (http://www.arvopaperi.fi/) toimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?