Twitch-tähden netti­osoite paljastui – joutuu muuttamaan kotoaan

Félix ”xQc” Lengyel mokasi ikävästi.

Félix Lengyel eli xQc on Twitchin supertähti ja entinen Overwatch-ammattilainen.

Twitchin ykköstähti Félix ”xQc” Lengyel kertoo muuttavansa jälleen.

Yksi syy muutolle on hänen nykyisen asuntonsa nettiyhteyden, jonka kiinteä ip-osoite on paljastunut. Ip-osoite on tietokoneen netissä ainutlaatuinen numerokoodi.

Lengyel kertoo Twitterissä klikanneensa itsensä tuntemattomalle nettisivulle, jonka jälkeen hänen verkkoyhteytensä ajettiin alas hajautetulla palvelunestohyökkäyksellä (DDoS).

Kanadalainen asuu tällä hetkellä Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Siellä uuden kiinteän ip-osoitteen saaminen voi olla yllättävänkin hankalaa, vaikka olisi Lengyelin tavoin monimiljonääri.

Monilla alueilla on tarjolla vain yksi teleoperaattori, jonka palveluihin on tyydyttävä. On hyvin mahdollista, että Lengyelin tapauksessa teleoperaattori ei esimerkiksi suostu vaihtamaan kiinteää ip-osoitetta syystä tai toisesta lainkaan tai nopeutetulla aikataululla.

Tai sitten kanadalainen on vain yksinkertaisesti niin tympääntynyt nykyiseen asuntoonsa, jossa hän on kokenut muun muassa riitaisan eron ex-tyttöystävänsä kanssa. Nettiongelmat saattoivat vain olla viimeinen niitti muuttopäätökselle.

27-vuotias Lengyel on muuttanut viimeisen parin vuoden vähintään neljästi. Kanadan Quebecista matka on käynyt ainakin Los Angelesiin ja Texasiin, joskin hän on viettänyt välissä aikoja myös Kanadassa.

Ip-osoitteen paljastumisen lisäksi hän on kertonut aiempien muuttojen syyksi muun muassa kotiosoitteensa paljastumisen. Myös nykyinen kotiosoite on paljastunut. Lengyelin asuttamiin paikkoihin on aiemmin muun muassa tunkeuduttu ja swatattu.

Lengyel on sanonut suoraan eläneensä osan viime vuosista pelon vallassa jatkuvan häirinnän takia. Twitchin supertähdellä on striimausalustalla yli 11 miljoonaa fania, Twitterissä 1,5 miljoonaa ja Instagramissa lähes puoli miljoonaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?