Yli kymppi­tonnin tili­päivä – Joona Sotala palasi mestariksi

Joona Sotalan edellisestä mestaruudesta oli ehtinyt vierähtää yli puoli vuotta.

Joona Sotala jätti alkuvuodesta suomalaisen ENCE-organisaation, jonka paidassa hän voitti maailmanmestaruuden kahdesti.

Suomalainen StarCraft-pelaaja Joona ”Serral” Sotala on palannut yli puolen vuoden tauon jälkeen mestaruuskantaan.

Sotala juhli sunnuntain ja välisenä yönä Euroopan mestaruutta, joka lihotti hänen tilipussiaan 12 000 dollarilla (noin 11 000 euroa). Mestaruus oli pelaajan ensimmäinen sitten syyskuun 2022.

25-vuotias pelaaja oli turnauksessa aivan omaa luokkaansa. Sotala selvisi lohkovaiheesta jatkoon voittamalla suoraan kolme ottelua. Pudotuspelit hän aloitti kahdella 3–0-voitolla.

Välierissä Sotala oli vaikeuksissa, kun Clément ”Clem” Desplanches johti 2–0 ollen pelin päässä voitosta. Sotala kuitenkin nousi vakuuttavilla suorituksilla 3–2-voittoon. Mestaruus tuli lopulta tanskalaisen Max "MaxPax" C:n kustannuksella ja tuloksella 4–2.

Mestaruus oli Sotalan ensimmäinen uuden Basilisk-organisaation alaisuudessa. Sotala siirtyi uuteen osoitteeseen tammikuussa jätettyään ENCEn kuuden yhteisen vuoden jälkeen.

Muhkeiden palkintorahojen lisäksi Sotala sai 1000 EPT-MM-pistettä sekä paikan kansainväliseen ESL SC2 Masters 2023 Summer -huipputurnaukseen. Ruotsissa pidettävä 75 000 dollarin turnaus järjestetään 16.–18. kesäkuuta.

Sotala on pelin kaksinkertainen maailmanmestari vuosilta 2018 ja 2022. Vuodesta 2011 asti pelannut Sotala on voittanut urallaan palkintorahaa 1,2 miljoonaa dollaria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?