Yksi pelikone myi ”salaa” uskomattomat määrät – löytyykö sinulta?

Yleinen mielenkiinto keskittyy konsolitaistoon Sonyn ja Microsofin välillä. Sen varjossa Nintendo Switch on myynyt kuin siimaa.

Nintedo Switch alkaa lähestyä elinkaarensa loppua. Konsoli tuli myyntiin vuonna 2017.

Nintendo ilmoittaa Nintendo Switch -käsikonsolinsa myyneen maailmanlaajuisesti peräti 122 miljoonaa kappaletta. Myyntilukema tekee siitä kaikkien aikojen kolmanneksi myydyimmän konsolin. IGN:n mukaan edellä ovat ainoastaan PlayStation 2 (159 miljoonaa) ja Nintendo DS (154 miljoonaa), takana puolestaan Game Boy / Game Boy Color (118 miljoonaa) ja PlayStation 4 (117 miljoonaa).

Vuonna 2017 myyntiin tulleen Switchin nouseminen kaikkien aikojen myydyimmäksi konsoliksi on epätodennäköinen tarina. Konsolista on julkaistu jo kolme versiota, minkä lisäksi myyntimäärät laskivat 20 prosenttia viimeisen vuoden aikana.

Kaiken lisäksi Switchin seuraajaa odotetaan jo innolla. Japanilainen Nikkei uutisoi tammikuussa, että Nintendon seuraava konsoli tulisi myyntiin vuonna 2024.

Tuloskatsauksessaan Nintendo kertoi Switchin myyntimäärien lisäksi pelimyyntejä.

Viime vuoden lopulla julkaistut Pokémon Scarlet and Violet myivät ensimmäisen kuuden viikon aikana yhteensä 20 miljoonaa kappaletta. Syyskuussa 2022 julkaistu Splatoon 3 on sekin myynyt jo yli kymmenen miljoonaa.

Switchin kaikkien aikojen myydyin peli on Mario Kart 8 Deluxe, jota on myyty yhteensä jo 52 miljoonaa. Viiden myydyimmän Switch-pelin joukkoon yltävät lisäksi Animal Crossing: New Horizons (41 miljoonaa), Super Smash Bros. Ultimate (30 miljoonaa), The Legend of Zelda: Breath of the Wild (29 miljoonaa) ja Pokémon Sword and Shield (25 miljoonaa).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?