Lehti: Jättimäinen peli­yhtiö lähti Venäjältä

EA ei tarjoa esimerkiksi venäläispelaajille enää asiakaspalvelua näiden omalla kielellä.

EA on väitetysti lähtenyt kokonaan Venäjältä.

7.12.2022 13:45

Yhdysvaltalainen peliyhtiö EA eli Electronic Arts on jättänyt Venäjän, uutisoi venäläinen Izvestia.

Izvestian tietojen mukaan EA:lla ei ole enää työntekijöitä Venäjällä, venäläisille ei tarjota asiakaspalvelua näiden omalla kielellä eikä uutuuspeleissä ole välttämättä jatkossa enää venäjänkielistä dubbausta tai tekstitystä. EA ei vastannut Izvestian kommenttipyyntöön.

Izvestian lähde on EA:n aiemmin käyttämän markkinointitoimiston työntekijä, jonka mukaan esimerkiksi kaikki Venäjän lähimaiden ja venäjänkielisille asiakkaille suunnatut kampanjat on siirretty EA:n Puolan-toimistolle. Izvestia on saanut asialle vahvistuksen myös muista lähteistä.

Lähtöpäätös näkyy erityisesti asiakaspalvelussa, sillä pelaajat eivät saa esimerkiksi korvauksia pelien verkkotoimintojen toimimattomuudesta. Pelimyyntiin EA:n päätös ei sen sijaan vaikuta merkittävästi, sillä pelejä tuodaan maahan vaihtoehtoisia kanavia pitkin.

Venäjä on iso pelimaa, joten venäjänkieliset tekstitykset peleihin ovat tärkeitä. EA ei kuitenkaan ole teetättänyt sellaisia hiljattain julkaistuun Need For Speed Unboundiin, tulevaan Wild Hearts -toimintaroolipeliin tai alkuvuonna 2023 julkaistavaan Dead Spacen uusioversioon.

EA ilmoitti maaliskuussa seisovansa Ukrainan takana, ja jäädytti toimintansa pitkälti Venäjällä.

– Olemme päättäneet lopettaa peliemme ja sisältöjemme, mukaan lukien virtuaalivaluuttapakettien, myynnin Venäjällä ja Valko-Venäjällä niin kauan kuin tämä konflikti jatkuu, EA:n sivuilla kirjoitettiin.

Venäjä ja venäläisjoukkueet poistettiin suosituista NHL- ja FIFA-pelisarjoista, eikä niitä ollut myöskään syksyllä julkaistuissa uusissa versioissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?